» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Tapaus eteni korkeimman oikeuden käsiteltäväksi siltä osin, onko A velvollinen korvaamaan valtiolle hovioikeudessa kuulluille todistajille valtion varoista maksetut todistelukustannukset.
Tapauksessa käräjäoikeus katsoi tulleen selvitetyksi, että A oli syyllistynyt teräasetta käyttäen tehtyyn pahoinpitelyyn, joka ei kuitenkaan kokonaisuutena arvostellen ollut törkeä, ja lievään vahingontekoon. Käräjäoikeus hylkäsi syytteen törkeästä pahoinpitelystä sekä tuomitsi A:n pahoinpitelystä ja lievästä vahingonteosta yhteiseen 6 kuukauden vankeusrangaistukseen ja määräsi A:n menettämään ehdonalaisen vapautensa. Lisäksi A velvoitettiin suorittamaan vahingonkorvausta ja korvaamaan valtiolle todistelukustannukset.
A ja syyttäjä valittivat käräjäoikeuden tuomiosta hovioikeuteen. Syyttäjä vaati, että A tuomitaan pahoinpitelyn sijasta rangaistukseen törkeästä pahoinpitelystä ja että A:lle tuomittua rangaistusta joka tapauksessa korotetaan. Lisäksi syyttäjä vaati, että A velvoitetaan korvaamaan valtiolle todistelukustannukset hovioikeudessa. A vaati valituksessaan rangaistuksen alentamista ja että hänet vankeusrangaistuksen sijasta tuomitaan yhdyskuntapalveluun sekä että ehdonalaista vapautta ei määrätä menetetyksi. Hovioikeus ei kuitenkaan muuttanut käräjäoikeuden tuomiota ja A velvoitettiin korvaamaan valtiolle todistelukustannukset.
A valitti hovioikeuden tuomiosta korkeimpaan oikeuteen. A vaati valituksessaan, että hänet vapautetaan korvaamasta valtiolle todistelukustannuksia hovioikeudessa tai että korvausvelvollisuuden määrää ainakin alennetaan.
Korkein oikeus toteaa, että vastaajan velvoittamisesta suorittamaan valtiolle sen varoista maksettavaksi määrätty korvaus säädetään oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 9 luvun 1 §:ssä. Tämän mukaan, jos vastaaja tuomitaan rangaistukseen tai muuhun rikosoikeudelliseen seuraamukseen, hän on velvollinen suorittamaan valtiolle määrätyt korvaukset, jos nämä ovat olleet tarpeen asian selvittämiseksi.
Korkeimman oikeuden mukaan on perusteltua ottaa huomioon myös oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 16 §:n 1 momentista ilmenevä periaate, jonka mukaan haettaessa muutosta alemman tuomioistuimen ratkaisuun velvollisuus korvata oikeudenkäyntikulut ylemmässä tuomioistuimessa on määrättävä sen mukaisesti, mitä muutoksenhakumenettelyssä on tapahtunut ja onko asianosainen voittanut vai hävinnyt muutoksenhaun.
Korkein oikeus toteaa, että tässä tapauksessa syyttäjä ei ole hovioikeudessa voittanut muutoksenhakuaan. Tällöin mainittuja todistelukustannuksia ei voida pitää tarpeellisina asian selvittämiseksi hovioikeudessa. Myöskään A ei ole voittanut muutoksenhakuaan hovioikeudessa, mutta hänen valituksensa tutkiminen ei ole edellyttänyt todistajien kuulemista. Näin ollen ei ole perusteita velvoittaa A:ta korvaamaan valtiolle sen varoista hovioikeudessa maksettuja todistelukustannuksia.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa