» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Tapauksessa oli kyse tilanteesta, jossa C oli vastaajana käräjäoikeudessa vaatinut, että alusten yhteentörmäyksestä johtuva syyttäjän ajama rangaistusasia tuli käsitellä merilain 21 luvun 1 §:n mukaisessa merioikeuden kokoonpanossa. Käräjäoikeus oli hylännyt tämän vaatimuksen ja tuominnut C:n liikennenturvallisuuden vaarantamisesta sakkorangaistukseen ja velvoittanut tämän maksamaan syyttäjän syytteeseen yhtyneille A:lle ja B:lle korvausta aiheuttamastaan vahingosta ja heidän oikeudenkäyntikuluistaan asiassa. Hovioikeus ei nähnyt perusteita käräjäoikeuden tuomion muuttamiseen. Korkein oikeus puolestaan kumosi käräjäoikeuden ja hovioikeuden tuomiot ja palutti asian käräjäoikeuteen merilain 21 luvun 1 §:n mukaisesti käsiteltäväksi. Tämän tapahtumaketjun kautta nyt käsiteltävässä tapauksessa oli kyse siitä, oliko C:llä oikeus saada valtiolta korvausta ensivaiheessa aiheutuneista oikeudenkäyntikuluista ja toisaalta myös siitä, oliko C:llä velvollisuus korvata asianomistajien oikeudenkäyntikulut myös heille ensivaiheessa aiheutuneista oikeudenkäyntikuluista.
Rikosoikeudenkäyntilain 9 luvun 1 § 1 momentin mukaan valtio on vastaajan vaatimuksesta velvoitettu korvaamaan vastaajan kohtuulliset oikeudenkäyntikulut, jos syyttäjän syyte tai muu vaatimus hylätään, jätetään tutkimatta tai jää sillensä. Saman lain 9 luvun 8 § 2 momentin mukaan virallisen syyttäjän syytteeseen yhtyneen asianomistajan oikeudesta saada vastaajalta korvaus oikeudenkäyntikuluistaan on soveltuvin osin voimassa, mitä oikeudenkäymiskaaren 21 luvussa säädetään. Tämän luvun 1 momentin perusteella asianosainen on velvollinen korvaamaan kaikki vastapuolen tarpeellisista toimenpiteistä aiheutuneet kohtuulliset kulut, jollei muualla laissa toisin säädetä. Muutoksenhakutilanteessa korvausvelvollisuus määräytyy ylemmän oikeusasteen antaman tuomion mukaan asian voittaneen osapuolen hyväksi.
Merioikeus tuomitsi C:n sakkorangaistukseen liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, minkä lisäksi se velvoitti C:n korvaamaan A:lle ja B:lle aiheutuneen vahingon ja heidän oikeudenkäyntikulunsa. Hovioikeus ei muuttanut merioikeuden tuomiota liikenneturvallisuuden vaarantamisesta langetetun sakkorangaistuksen osalta. Valtion korvausvelvollisuudesta asian ensimmäisen käsittelyvaiheen osalta hovioikeus totesi, ettei valtio ollut hävinnyt asiaa rikosoikeudenkäyntilain 9 luvun 1 § 1 momentin mukaisella tavalla, kun C oli tuomittu liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sakkorangaistukseen. Näin ollen valtiolle ei ollut hovioikeuden mukaan syntynyt korvausvelvollisuutta ensimmäisen käsittelyvaiheen C:lle aiheuttamista oikeudenkäyntikuluista. Edellä mainitun lain 9 luvun 8 § 2 momentin mukaisesti hovioikeus totesi myös, että C oli velvollinen korvaamaan A:lle ja B:lle kaikki tarpeellisista toimenpiteistä aiheutuneet oikeudenkäyntikulut, mukaan lukien ensimmäisen käsittelyvaiheen sisältämät kulut.
Korkein oikeus otti harkinnassaan monipuolisesti huomioon erilaisia näkökohtia. Lopulta se kuitenkin joutui toteamaan päätelmäkseen sen, että rikosoikeudenkäyntilain 9 luvun 1 § 1 momentin mukaisesta syytteen tutkimatta jättämisestä tai sillensä jäämisestä ei ollut kysymys korkeimman oikeuden toimivaltaisuuskysymyksen osalta tekemässä aikaisemmassa asian palautuspäätöksessä. Sen sijaan C on tässä myöhemmässä käsittelyssä tuomittu syytteen mukaisesti liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, minkä johdosta se on hävinnyt asian. Tästä johtuen korkein oikeus ei katsonut valtiota korvausvelvolliseksi C:n ensivaiheen käsittelystä aiheutuneisiin oikeudenkäyntikuluihin.
A:lle ja B:lle suoritettavien korvausten osalta korkein oikeus on nimennyt lähtökohdaksi sen, että C on rikosoikeudenkäyntilain 9 luvun 8 § 2 momentin ja oikeudenkäymiskaaren 21 luvun mukaisesti korvausvelvollinen kaikista heidän oikeudenkäyntikuluistaan asian hävinneenä osapuolena. Korkein oikeus ei löytänyt oikeudenkäymiskaaren säännöksistä edellytyksiä tästä lähtökohdasta poikkeamiseen sen C:n esittämän väitteen perusteella, että asian ensivaiheen palautuksen myötä myös asianomistajat A ja B olisivat hävinneet ensivaiheen käsittelyn. Näin ollen korkein oikeus ei muuttanut hovioikeuden tuomion lopputulosta.
Eri mieltä asiassa olleet oikeusneuvokset Esko ja Tulokas olivat sitä mieltä, että käräjäoikeuden olisi käsittelyn ensivaiheessa tullut jättää asia tutkimatta toimivaltaisuussäännösten pohjalta. Heidän näkemyksensä mukaan korkein oikeus on joutunut palauttamaan asian käräjäoikeuteen vain siitä syystä, että tutkimatta jättämistä ei olla käräjäoikeuden toimesta alun perin tehty. Tästä johtuen palautus olisi heidän mukaansa tullut rinnastaa tutukimatta jättämiseen, jonka pohjalta ja rikosoikeudenkäyntilain 9 luvun 1 § 1 momentin mukaisesti valtio olisi tullut velvoittaa korvaamaan C:lle käsittelyn ensivaiheen aiheuttamat oikeudenkäyntikulut. Asianomistajille suoritettavien korvausten osalta oikeusneuvokset olivat samaa mieltä kuin korkeimman oikeuden enemmistö.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa