» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Tapauksessa oli kyse A:n ja B:n välisten lasten huoltoa sekä tapaamisoikeutta koskeva riitainen asia. A oli hävinnyt asian käräjäoikeudessa sekä hovioikeudessa tekemänsä muutoksenhaun. Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 2 §:n mukaan ”asiassa, jossa sovinto ei ole sallittu, asianosaiset vastaavat itse oikeudenkäyntikuluistaan, jollei ole erityistä syytä velvoittaa asianosaista korvaamaan osaksi tai kokonaan vastapuolensa oikeudenkäyntikulut”. Tapauksessa selviteltiin, onko tilanteessa käsillä erityinen syy velvoittaa A korvaamaan B:n oikeudenkäyntikulut eri oikeusasteissa.
Käräjäoikeudessa A vaati, että lapset määrätään yksin hänen huoltoonsa ja B:lle annetaan tiedonsaantioikeus päivähoitoa, koulunkäyntiä sekä terveydenhuoltoa koskevissa asioissa. Perusteluissa A vetosi vanhempien välien riitaisuuteen, B:n loukkaavaan ja alistavaan käytökseen lapsia kohtaan ja A:ta kohtaan käytettyyn väkivaltaan. B vastusti hakemusta ja vaati, että lapset oikeutetaan tapaamaan häntä lausuman mukaan viikonloppuisin, keskiviikkoisin sekä loma-aikoina. Hän myös vaati A:ta korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa korkoineen vedoten vaatimusten epärealistisuuteen ja näin ollen olevan korvaamiselle erityisiä syitä. Vanhempien riidat eivät olleet liittyneet ollenkaan lasten huoltoon eikä valvotuille tapaamisille ole perusteita. A oli suostunut antamaan B:n tavata kaksi kertaa kuukaudessa lapsia kahden tunnin ajan valvotusti.
Käräjäoikeus hylkäsi A:n vaatimuksen yksinhuollosta ja määräsi lapset asumaan A:lle sekä oikeutti lapset tapaamaan B:tä lausuman mukaan, paitsi perui keskiviikkoillan tapaamiset. Näytön perusteella käräjäoikeus katsoi, että A:lla ei ollut halua eikä valmiutta olla yhteistoiminnassa B:n kanssa lapsia koskevissa asioissa. Sosiaaliviranomaisten selvityksen mukaan A:lla ja B:llä ei ollut periaatteellisia erimielisyyksiä huoltoon liittyvissä asioissa. Näin ollen A:n haluttomuus yhteydenpitoon ei ole peruste B:n sulkemiseksi pois lasten huollosta. A:n esittämää lasten kielteistä suhtautumista B:hen ei ilmenny esillä olevista seikoista eikä sitäkään, että B olisi kykenemätön hoitamaan lapsia heidän ollessa hänen luonaan. Oikeudenkäyntikulujen osalta käräjäoikeus totesi, että molemmat pitävät oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan, koska asiassa ei ollut erityisiä syitä määrätä toisin.
A valitti hovioikeuteen toistaen käräjäoikeudessa vaatimansa yksinhuollon lapsista ja B:lle oikeus tavata lapsia kaksi kertaa kuussa valvotusti kahden tunnin ajan. B vastusti kannetta ja vaati tapaamisoikeutta laajennettavan keskiviikkoiltaan ja viikonloppuisin pidennettävä aikaa sunnuntaista maanantai- aamuun. Lisäksi hän vaati A:ta korvaamaan korkoineen hänen oikeudenkäyntikulunsa käräjä- ja hovioikeuden osalta.
Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden päätöstä lasten huollon osalta. Se kuitenkin tilanteen rauhoittamiseksi määräsi lasten ja B:n väliset tapaamiset alkamaan parin viikonlopputapaamisen osalta tapaamisaikaa porrastetusti lyhentäen. Hovioikeus piti voimassa käräjäoikeuden päätöksen oikeudenkäyntikuluista ja totesi, että molemmat pitävät oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan hovioikeuden osaltakin. Eri mieltä ollut hovioikeuden neuvoksen jäsen olisi velvoittanut A:ta korvaamaan erityisellä syyllä B:n oikeudenkäyntikulut, koska A:n muutoksenhaku oli ollut aiheeton ja hänen vaatimuksensa perusteettomia.
B valitti korkeimpaan oikeuteen ja vaati, että A velvoitetaan maksamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa käräjä- että hovioikeuden osalta korkoineen. Hän myös vaati, että A korvaa hänen oikeudenkäyntikulunsa myös korkeimmassa oikeudessa korkoineen. A vaati valituksen hylkäämistä.
Korkein oikeus otti kantaa käräjäoikeudessa tulleisiin oikeudenkäyntikuluihin ja siihen, täytyykö A:n korva ne B:lle. Käräjäoikeudessa A:n vaatimustensa perusteeksi esittämät seikat olivat jääneet näyttämättä taikka niiden on katsottu olleen merkityksettömiä niin, että A:n vaatimiin asioihin ei ollut ollenkaan perusteita. Käräjäoikeuden ratkaisu perustui suurilta osin B:n vetoamiin perusteisiin huollon ja tapaamisoikeuden tavanomaisten järjestelyiden osalta. B siis ”voitti” A:n käräjäoikeudessa. Ne asiat, missä he olivat samaa mieltä keskenään, vaikuttivat vain vähän oikeudenkäyntikuluihin. Näihin vedoten Korkein oikeus velvoitti A:n korvaamaan erityisellä syyllä B:n oikeudenkäyntikulut käräjäoikeudessa. Korkein oikeus myös katsoi, että B on ”voittanut” jutun myös hovioikeudessa, joten A:n tulee korvata myös hovioikeudessa tulleet oikeudenkäyntikulut. Korkeimmassa oikeudessa ei ollut kyse enää lasten huollosta tai tapaamisoikeudesta, vaan oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Tähän ei enää sovellettu oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 2 §:ää vaan saman lain 1 §:ää eli että hävinnyt osapuoli maksaa voittaneen oikeudenkäyntikulut. Näin ollen A velvoitettiin maksamaan B:n oikeudenkäyntikulut myös korkeimman oikeuden osalta.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa