» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
A vaati käräjäoikeudessa, että A:n ja B:n yhteiset lapset määrätään yksin A:n huoltoon ja B:lle annetaan tiedonsaantioikeus lasten koulunkäyntiä, päivähoitoa ja terveydenhuoltoa koskevissa asioissa. A:n perustelut hakemuksessa olivat vanhempien välien riitaisuus, B:n lapsia alistava ja loukkaava käytös sekä B:n A:han kohdistama väkivalta. B vastusti hakemusta yksinhuollosta. B vaati, että lapset oikeutetaan tapaamaan häntä viikonloppuisin, keskiviikkoiltaisin ja loma-aikoina. Lisäksi B vaati A:n velvoittamista korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa korkoineen, koska A:n vaatimus on epärealistinen. Vanhempien väliset riidat eivät liity lasten huoltoon.
Käräjäoikeus hylkäsi A:n vaatimuksen yksinhuollosta, määräsi lapset asumaan A:n luona ja oikeutti tapaamiset B:n kanssa lukuun ottamatta keskiviikkoiltaisin tapahtuvia tapaamisia. Käräjäoikeus ei katsonut olevan perusteita valvotuille tapaamisille. Käräjäoikeus lisäksi määräsi asianosaiset pitämään oikeudenkäyntikulut vahinkonaan.
A valitti hovioikeuteen ja vaati yksinhuoltoa, sekä lasten oikeutta tavata B:tä kaksi kertaa kuukaudessa kahden tunnin ajan valvotusti. B vastusti A:n vaatimuksia ja vaati, että tapaamisoikeutta laajennetaan keskiviikkoiltoihin ja että viikonlopputapaamiset kestävät sunnuntai-illan sijasta maanantaiaamuun asti. B myös vaati, että A velvoitetaan maksamaan hänen oikeudenkäyntikulut. Hovioikeus totesi, ettei käräjäoikeuden päätöstä lasten huollon osalta ollut syytä muuttaa. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden päätöstä tapaamisten osalta, mutta määräsi lasten ja B:n tapaamiset alkamaan kahden viikonlopputapaamisen osalta tapaamisaikaa lyhentäen porrastetusti. Hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden päätöksen myös oikeudenkäyntikulujen osalta.
B valitti korkeimpaan oikeuteen ja vaati A korvaamaan hänelle oikeudenkäyntikuluja käräjäoikeudessa, hovioikeudessa ja korkeimmassa oikeudessa. Käräjäoikeudessa ne vaatimukset, joiden ratkaisemisesta asianosaiset ovat olleet yhtä mieltä ovat vaikuttaneet vain vähäisessä määrässä oikeudenkäyntikuluihin. A on vaatinut lasten huollon ja tapaamisoikeuden osalta poikkeuksellista järjestelyä, mutta vaatimusten perusteeksi esittämät seikat ovat jääneet näyttämättä tai niiden ei ole katsottu olevan sillä tavoin merkityksellisiä, että A:n vaatimiin ratkaisuihin olisi perusteita. Käräjäoikeuden ratkaisu on pääosin perustunut B:n vetoamiin tavanomaista järjestelyä tukeviin perusteisiin. Korkein oikeus katsoo, että asiassa on oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 2 §:ssä tarkoitettu erityinen syy velvoittaa A korvaamaan B:n oikeudenkäyntikulut käräjäoikeudessa.
Hovioikeudessa osapuolet ovat toistaneet vaatimuksensa lasten huollon osalta. A:n esittämiä perusteita ei ole katsottu sellaisiksi, että olisi aihetta muuttaa käräjäoikeuden päätöksen lopputulosta. Myöskään B:n esittämät perusteet eivät aiheuttaneet muutosta hovioikeudessa. B:n tapaamisoikeuden laajentamista koskeva vaatimus on koskenut vain vähäistä osaa riidan kohteesta. Korkein oikeus katsoo, että hovioikeudessa B on pääosin voittanut muutoksenhaun ja kyseessä on oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 2 §:ssä tarkoitettu erityinen syy velvoittaa A korvaamaan B:n oikeudenkäyntikulut. Korkeimmassa oikeudessa ei ole ollut enää kyse lasten huollosta ja tapaamisoikeudesta, vaan kyse on ollut vain oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. A velvoitetaan korvaamaan B:n oikeudenkäyntikuluja käräjäoikeudessa 6 000 eurolla, hovioikeudessa 4 000 eurolla ja korkeimmassa oikeudessa 3 000 eurolla korkoineen.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa