» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Tapaus KKO:2012:8 koski valtion velvollisuutta korvata asianosaiselle aiheutuneet oikeudenkäyntikulut ulosottovalituksessa. Lähtökohtaisesti asianosaiset vastaavat itse omista kuluistaan ulosottoasiassa. Valtio voidaan kuitenkin poikkeuksellisesti velvoittaa maksamaan valittajalle syntyneet kulut, jos ulosottoviranomainen on toiminut niin virheellisesti, että sen olisi itse tullut oikaista virhe. Tapauksessa ulosottomies perui ulosmittauksen huomattuaan toimineensa virheellisesti kuullessaan A:n ulosottovalituksesta. A ei kuitenkaan tyytynyt viranomaisen itseoikaisuun, vaan vaati valituksensa käsittelyä loppuun. Käräjäoikeus ei hyväksynyt A:n vaatimuksia ja jätti ne osittain tutkimatta. Myös hovioikeus hylkäsi valituksen, mutta määräsi valtion maksamaan käräjäoikeudessa A:lle syntyneet oikeudenkäyntikulut sillä perusteella, että ulosottomies oli toiminut selvästi virheellisesti.
Valtion edustaja valitti hovioikeuden päätöksestä korkeimpaan oikeuteen. KKO joutui ratkaisemaan kysymyksen siitä, onko valtio velvollinen korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jotka ovat oikeastaan syntyneet itseoikaisun jälkeen. Ulosottoviranomainen oli nimittäin toiminut selvästi virheellisesti, mutta korjannut virheen välittömästi saatuaan käräjäoikeudelta pyynnön vastata A:n valitukseen. KKO huomautti, että asiassa ei oikeastaan ollut perustetta vaatia valtiolta kulujen korvaamista. Kulujen vaatiminen on mahdollista ainoastaan silloin, kun viranomaisen olisi pitänyt korjata virhe oma-aloitteisesti. Tässä tapauksessa ulosottomies oli tosiasiallisesti korjannut sen, jolloin valtion korvausvastuuseen vetoaminen ei tullut kysymykseen.
Yksi KKO:n jäsen oli asiasta eri mieltä. Hänen mielestään A:n tuli saada valtiolta se osa oikeudenkäyntikuluista, joka oli syntynyt ennen itseoikaisua. Tämä näkemys vaikuttaa melko oikeutetulta. Kysymyksen on kuitenkin oltava hyvin pienestä summasta, sillä suurimmaksi osaksi oikeudenkäyntikulut syntyvät asian kattavasta käsittelystä tuomioistuimessa. Eriävän näkemyksen mukaan valtio olisi siis ollut velvollinen korvaamaan pelkästään kanteen nostamisesta ja sen tiedoksiannosta mahdollisesti aiheutuneet kulut.
Valtio vaati valituksessaan myös itselleen aiheutuneiden oikeudenkäyntikustannusten määräämistä A:n vastuulle. Tähän vaatimukseen KKO sovelsi pääsääntöä siitä, että ulosottovalituksen asianosaiset vastaavat itse omista oikeudenkäyntikuluistaan. Valtion edustajasta oli tullut asianosainen sen jälkeen, kun se teki valituksen hovioikeuden tuomiosta. KKO tulkitsi tapauksessa lain säännöksiä kaikin puolin kirjaimellisesti. Tässä tapauksessa kirjaimellinen laintulkinta johti hyväksyttävään ratkaisuun. Valtio vapautettiin korvausvastuustaan A:ta kohtaan, ja asetettiin maksamaan ainoastaan omat, korkeimmassa oikeudessa itselleen syntyneet oikeudenkäyntikustannukset.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa