» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
A:n mukaan kihlakunnanoikeuden tekemällä ja hovioikeuden pysyttämällä päätöksellä A:n ja B:n 9.10.1985 syntyneen lapsen C:n huolto oli määrätty yksin B:lle. A oli velvoitettu suorittamaan elatusapua. A vaati, että C:n huolto tulee määrätä yksin hänelle ja että B tulee velvoittaa elatusavun maksuun.
Käräjäoikeus määräsi C:n huollon A:lle ja B velvoitettiin elatusavun maksuun ja sitten oikeutettiin pitämään B:tä luonaan ja tapaamaan häntä siten, kuin käräjäoikeus oli määrännyt.
Hovioikeudessa B oli valituksessaan ensisijaisena vaatimuksena esittänyt, että A:n hakemus tulee hylätä, tai että juttu tulee palauttaa käräjäoikeuteen uudelleen käsiteltäväksi. Toissijainen vaatimus oli, että tapaamisoikeutta laajennetaan ja että elatusavun määrää alennetaan.
A oli vastauksessaan vaatinut valituksen hylkäämistä sekä sitä, että vastauskulut eli 2 867 markkaa korkoineen tulee korvata.
Hovioikeus hylkäsi B:n valituksen ja totesi, että kun pääasiassa oli kyse lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevasta riidasta, sovellettavaksi tuli oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 2 §:n säännös, jonka mukaan ilman erityistä syytä asianosaisten on pidettävä heille aiheutuneet oikeudenkäyntikulut vahinkonaan. Hovioikeus määräsi A:n pitämään hänelle hovioikeudessa aiheutuneet oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.
Asia tuli korkeimman oikeuden ratkaistavaksi ja se totesi, että sen lisäksi, että lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta voitiin määrätä tuomioistuimessa, siitä voitiin määrätä myös sosiaalilautakunnan vahvistamalla sopimuksella. Kyse ei siten ollut asiasta, josta ei voisi määrätä muuten kuin tuomioistuimen ratkaisulla. Hovioikeuden soveltama oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 2 §:n säännös ei siten voinut tulla sovellettavaksi. Koska B oli hävinnyt asian hovioikeudessa, hänen tuli korvata A:n hovioikeuskäsittelyn oikeudenkäyntikulut oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 1 §:n nojalla.
Hovioikeuden tuomiota muutettiin siten, että B velvoitettiin suorittamaan A:lle korvaukseksi tämän oikeudenkäyntikuluista hovioikeudessa 2 867 markkaa, jolle oli maksettava viivästyskorkoa korkolain 4 §:n 3 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaan siitä lähtien, kun kuukausi on kulunut KKO:n päätöksen antopäivästä.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa