Minilex - Lakipuhelin

Yksityisyyden suoja ja videokuvaus

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Nykyään yhä useammilla ihmisillä on koko ajan mukanaan väline, jolla on mahdollista videokuvata ympäristöään. Usein väline on kännykkä, mutta videokuvaaminen voi onnistua esimerkiksi myös tabletilla tai videokuvaamiseen soveltuvalla kameralla.

Videokuvaus julkisella paikalla on sallittua. Julkiseksi paikaksi määritetään laissa tie, jalkakäytävä, tori, puisto, uimaranta, urheilukenttä, vesialue, hautausmaa, muu yleisön käytettävissä oleva alue sekä yleisön käytettävissä oleva rakennus, joukkoliikenteen kulkuneuvo, muu vastaava paikka, virasto, toimisto, liikenneasema, kauppakeskus, liikehuoneisto ja ravintola.

Kiellettyä videokuvaaminen taas on lähtökohtaisesti sellaisissa paikoissa, jotka ovat kotirauhan piirissä. Tällaisia paikkoja ovat muun muassa koti tai rappukäytävä. Kotirauhan piirissä olevissa paikoissa saa videokuvata, mikäli esimerkiksi kodin omistaja antaa siihen luvan. Mikäli kotirauhan piirissä tapahtunut kuvaaminen on ollut luvatonta, siihen syyllistynyt henkilö voidaan tuomita salakatselusta.

Hyvin selkeää on sääntely siitä, että julkisella paikalla kuvaaminen on sallittua. Kysymys toisen henkilön yksityisyyden suojasta voi kuitenkin tulla eteen silloin, kun julkisella paikalla kuvannut henkilö julkaisee kuvaamaansa materiaalia, sillä sillä voidaan mahdollisesti loukata kuvatun henkilön yksityisyyttä. Kyseessä voi olla rikos, sillä henkilö saattaa syyllistyä yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämiseen tai kyseisen rikoksen törkeään muotoon. 

Oma sääntelynsä on olemassa niistä tilanteista, joissa työpaikalla on videovalvontaa ja työntekijät joutuvat samalla videovalvonnan kohteeksi.

.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]