Minilex - Lakipuhelin

Yksityisyyden suoja ja rikoslaki

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Suomen rikoslaissa on säännöksiä, joilla rangaistaviksi rikoksiksi määritetään tietyt, yksityisyyden suojaa loukkaavat teot. Laissa on oma lukunsa yksityisyyden, rauhan ja kunnian loukkauksesta.

Yksityisyyttä loukkaavia rikoksia voivat olla esimerkiksi viestintärauhan rikkominen, salakuuntelu ja salakatselu sekä niiden valmistelu, yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen sekä törkeä yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen.

Esimerkiksi salakuuntelusta on kyse silloin, jos henkilö oikeudettomasti teknisellä laitteella kuuntelee tai tallentaa keskustelua, puhetta tai yksityiselämästä aiheutuvaa muuta ääntä, joka ei ole tarkoitettu hänen tietoonsa ja joka tapahtuu tai syntyy kotirauhan suojaamassa paikassa. Myös silloin on kyse salakuuntelusta, kun henkilö oikeudettomasti teknisellä laitteella kuuntelee tai tallentaa muualla kuin kotirauhan suojaamassa paikassa salaa puhetta, jota ei ole tarkoitettu hänen eikä muunkaan ulkopuolisen tietoon, sellaisissa olosuhteissa, joissa puhujalla ei ole syytä olettaa ulkopuolisen kuulevan hänen puhettaan. 

Henkilö voi syyllistyä yksityiselämää koskevan tiedon levittämiseen silloin, kun hän oikeudettomasti joukkotiedotusvälinettä käyttämällä tai muuten toimittamalla lukuisten ihmisten saataville esittää toisen yksityiselämästä tiedon, vihjauksen tai kuvan siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle tai häneen kohdistuvaa halveksuntaa. Yksityiselämää koskevasta tiedon levittämisestä voi olla kyse muun muassa silloin, kun henkilö kuvaa julkisella paikalla videon, josta tietty henkilö on tunnistettavissa ja jakaa tämän videon myöhemmin suurelle vastaanottajajoukolle ilman kuvauksen kohteen lupaa. 

 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]