» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Tapauksessa pesänjakaja oli C:n jälkeen 22.7.1996 suoritetussa lainvoiman saaneessa osituksessa ja perinnönjaossa jakanut tilan määräaloin A:n ja B:n kesken. Jakokirjan mukaan ei oltu määritelty, miten tilaan kuuluvat osuudet yhteisiin alueisiin, maa- ja vesialueisiin, kuului jakaa. Asiassa on siis kyse siitä, miten A:n ja B:n välillä tulee nämä yhteiset alueet jakaa. Asiaa on käsitelty lohkomistoimituksessa, jossa toimitusinsinööri on antanut päätöksensä 14. huhtikuuta vuonna 2000. B valitti toimituspäätöksestä Itä-Suomen maaoikeuteen, josta tuomio on annettu 19. joulukuuta vuonna 2000. A:lle on sitten asiassa vielä myönnetty valituslupa Korkeimpaan oikeuteen.
Lohkomistoimituksessa muodostettiin kiinteistön määräaloista A:lle lohkokiinteistö JM 1:214/1 ja B:lle kantakiinteistö JM 1:214/2. Heille myönnettiin kyseisiin alueisiin lainhuuto.
Lohkomistoimituksessa B vaati, että osuudet yhteisiin maa- ja vesialueisiin kuluu kantakiinteistölle eli hänelle perinnönjaon perusteella. B:n mukaan, jos nämä yhteiset alueet oltaisiin jaettu olisi siitä ollut maininta jakokirjassa. A vaati, että osuudet olisi jaettava lohko- ja kantakiinteistön kesken tietyn suuruisiksi osuuksiksi.
Toimitusinsinöörin mukaan pesänjakaja oli kirjeessään 26.11.1999 ilmoittanut, että kummallakin osapuolella jaossa oli saamallaan kiinteällä omaisuudella osuuttaan vastaava osuus yhteisiin alueisiin. Toimitusinsinööri totesi pesänjakajan ilmoituksen vuoksi, että perinnönjaossa oli ollut tarkoituksena yhteisten alueiden jakaminen lohko- ja kantakiinteistön kesken. Tämä siitäkin syystä, ettei perinnönjakokirjassa ollut siitä mainintaa. Toimitusinsinöörin mukaan lohko- ja kantakiinteistö saivat osuudet yhteisiin alueisiin pinta-alojensa suhteessa emäkiinteistön koko osuudesta.
B valitti lohkomistoimituksesta ja toimitusinsinöörin päätöksestä maaoikeuteen. Maaoikeuden mukaan pesänjakajan laatimassa ja lainvoiman saaneessa ositus- ja perinnönjakokirjassa ei ollut mainintaa osuuksista yhteisiin alueisiin. Toimitusinsinöörin perusteluiden mukaan oli kuitenkin tarkoituksen mukaista osituksen ja perinnönjaon yhteydessä jakaa toimituksessa todetuin osin yhteiset alueet lohko- ja kantakiinteistön kesken.
Kiinteistönmuodostamislain mukaan asiasta päättäminen toimituksessa olisi kuitenkin edellyttänyt asianosaisten sopimusta tai ositus- ja perinnönjakokirjan täydentämistä. Koska näin ei ollut tapahtunut kyseisessä toimituksessa, ei ollut edellytyksiä määrätä yhteisalueosuuksien määräämistä A:n ja B:n välille todetuin tavoin. Maaoikeus näin ollen kumosi toimitusinsinöörin päätöksen siltä osin kuin se oli määrännyt yhteisten alueiden jakamista kanta- ja lohkokiinteistön kesken suhteessa emäkiinteistön koko osuudesta. Maaoikeuden mukaan kokonaisuudessaan osuudet kuuluivat B:lle.
A:lle myönnettiin valituslupa Korkeimpaan oikeuteen. A vaati valituksessa maaoikeuden tuomion kumoamista ja toimitusinsinöörin päätöksen saattamista voimaan. B vastasi valitukseen antaen oman lausuntonsa asiaan.
Korkeimman oikeuden mukaan kiinteistönmuodostamislain säännöksestä ilmenee, että emäkiinteistöön kuuluvasta osuudesta yhteiseen alueeseen saa lohkokiinteistö osuuden vain, jos osapuolet ovat siitä sopineet. Jakokirjassa ei ollut sopimusta siitä tehty. B:n vaatimus oli, että ne kuuluvat hänelle, koska jakokirjassa ei ollut siitä merkintää. A oli puolestaan vaatinut, että osuudet jaetaan hänen sekä B:n kesken.
Korkeimman oikeuden mukaan kysymys on siitä, onko asianosaisten luovutussopimusta eli ositus- ja perinnönjakokirjaa tulkittava siten, että sillä on määrätty osuuksien jaosta, vaikka jakokirjassa ei ole siitä mainintaa. Jos asia on niin, kysymys on sitten siitä, miten jakokirjaa on tulkittava jaettaessa kyseiset yhteiset alueet kummallekin kiinteistölle.
Korkeimman oikeuden mukaan ositus- ja perinnönjakokirjasta ilmenee perinnönjaossa olleen tarkoituksena jakaa A:n ja B:n saama jäämistö kokonaisuudessaan. A:n ja B:n tiedossa on ollut myös se, että tiloihin kuuluu osuuksia yhteisiin alueisiin. Tämä ilmenee tehdystä perinnönjakosopimusluonnoksesta. Näiden osuuksien ei voida katsoa siis jäävän perinnönjaon ulkopuolelle.
Perinnönjaossa on noudatettavissa tasajaonperiaatetta. Lähtökohtana on siis se, että veljekset saavat yhtä suuret osuudet jaettavasta omaisuudesta. A ja B olivat saaneet kumpikin jäämistöstä yhtä suuren osan eli 1 720 000 markkaa. Asiassa ei ole väitetty, että osuudet oltaisiin otettu jo perinnönjaossa huomioon B:n osuudessa. Jos osuudet tulevat yksinään B:n omistaman kantakiinteistön osaksi, B:n saama jäämistön arvo ylittää A:lle jäämistöstä tulevan omaisuuden arvon. Tämä on jaon perusteiden mukaan kiellettyä. Tämän mukaan Korkein oikeus tulkitsee jakokirjaa siten, että yhteiset alueet jaetaan A:n ja B:n kesken niiden omistaman määräalojen vastaavien osuuksien mukaisesti. Näin ollen kiinteistön pinta-ala määrää sen, minkälaisen osuuden A ja B saavat yhteisistä alueista.
Korkein oikeus siis kumoaa maaoikeuden tuomion ja asia jää toimitusinsinöörin päätöksen varaan.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa