Minilex - Lakipuhelin

Oikeus vesialueeseen - KKO:2003:47

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

  • Kiinteistönmuodostamislaki
    Kiinteistönmääritys
    Vesialue

Tapauksessa oli kyse saarten oikeudesta niiden ympärillä olevaan vesialueeseen. Kyse oli valtiolle kuuluvasta saariryhmästä Perämeressä.

Toimitusmiehet katsoivat, että saaret kuuluivat valtiolle. Saaret sijaitsivat kylänrajan sisäpuolella ja ne kuuluivat Pirkkiön kylän ja mahdollisesti muiden kylien kanssa samaan vesioikeudelliseen kylään. Saarten ympärillä oleva vesijättö kuului siis kylille.

Metsähallitus vaati maaoikeudessa, että saarille oli määrättävä omat vesialueet perustuen siihen, että ne olivat vähäistä suurempia tai että ne muodostivat valtion liikamaana oman vesioikeudellisen kylän. Metsähallitus vastusti toimitusmiesten näkemystä siitä, että saaret sijaitsivat kylänrajan sisäpuolella. Maaoikeus hylkäsi metsähallituksen valituksen. Metsähallitus ei ollut näyttänyt selvitystä siitä, että valtiolla olisi erityisperusteinen oikeus saarten ympärillä olevaan veteen.

Metsähallitus valitti edelleen korkeimpaan oikeuteen. KKO kumosi sekä maaoikeuden että toimitusmiesten päätökset. Asia palautettiin toimitusmiehille uudelleen arvioitavaksi.


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 

Aiheeseen liittyvät tapaukset


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]