» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Valtion maille oli 1980-luvulla rakennettu kalamaja, jonka tarkoituksena oli palvella kalastus-, metsästys- ja keräilytukikohtana. Tilalla X oli kalastusoikeus kyseisellä alueella. Kalamajan rakentanut A oli tilan omistavan kuolinpesän osakas ja siten myös kalastusoikeuden haltija. A oli tehnyt Metsähallituksen kanssa käyttöoikeussopimuksen ajalle 1.5.1995-31.12.1999. Sopimus oikeutti A:n pitämään alueella mainittua tukikohtaa. Alueella oli suoritettu 14.11.1997 vesipiirirajankäynti, jossa tilan X kalastusoikeus oli vahvistettu.
Metsähallitus vaati käräjäoikeudessa vahvistettavaksi, että A:lla ei ollut oikeutta alueen hallintaan kalastusoikeuden perusteella. Metsähallitus myös vaati kalamajan ja siihen liittyvät rakennelmat poistettavaksi sekä korvauksia alueen oikeudettomasta hallinnasta 1.1.2000 lähtien.
Käräjäoikeus katsoi, että tukikohta liittyi olennaisesti kalastusoikeuden käyttämiseen. Kalamajan voitiin katsoa kuuluvan osaksi tilalle X myönnettyä kalastusoikeutta. A:lla oli siis kalastusoikeuteen perustuva oikeus pitää kalamajaa alueella, vaikka oikeutta ei ollut erikseen vahvistettu vesipiirirajankäynnissä eikä muussakaan toimituksessa.
Hovioikeuden mukaan kysymys siitä, oliko A:lla oikeus pitää rakennusta mainitulla alueella, piti ratkaista ennen Metsähallituksen kanteen käsittelyä. Yleinen tuomioistuin ei ollut toimivaltainen ratkaisemaan tätä esikysymystä, koska asia lain mukaan kuului ratkaistavaksi kiinteistönmäärityksen käsittävässä kiinteistötoimituksessa. Sekä A:lla että Metsähallituksella oli oikeus hakea kiinteistötoimitusta asiassa. Hovioikeus hylkäsi Metsähallituksen kanteen ennenaikaisena.
Korkein oikeus totesi, että tuomioistuimissa yleisesti noudatetun periaatteen mukaan ennakko- ja esikysymykset selvitetään samassa tuomioistuimessa, jossa pääasia on käsiteltävänä. Käräjäoikeus oli ollut toimivaltainen ratkaisemaan esikysymyksen. Korkein oikeus katsoi kuitenkin, että kalastusoikeuteen ei sisältynyt oikeutta kalamajan pitämiseen alueella. Sen sijaan kalamajan pitäminen saattoi olla oikeutettua ylimuistoisen nautintaoikeuden perusteella. Ylimuistoinen nautinta perustuu vuoden 1734 lakiin, ja sillä tarkoitetaan sukupolvelta toiselle siirtynyttä oikeutta, jonka alkuperästä ei ole tarkempaa tietoa. Lain mukaan valtion maahan kohdistuva ylimuistoinen nautinta voi olla oikeutettua vain silloin, jos asiassa voidaan osoittaa tarkat rajamerkit tai vastaava rajaus. A:lla voi olla ylimuistoisen nautinnan perusteella oikeus pitää kalamajaa sen sijaintipaikassa. Oikeus on olemassa vain, jos A pystyy osoittamaan, että kalamajan kohdalla on ollut ylimuistoisesti tilalle X kuulunut tukikohta. Korkein oikeus palautti asian hovioikeuteen uudelleen käsiteltäväksi.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa