» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Valtioneuvosto oli 4.9.1986 myöntänyt rautatiehallitukselle lunastusluvan ja haltuunotto-oikeuden rataoikaisun vaatimiin alueisiin useissa Halikon kunnan kylissä. Ennakkohaltuunotto oli päättynyt 19.1.1987. Asiaa koskeva lunastustoimitus oli lopetetettu 14.12.1993. Lunastuskorvaukset oli arvioitu haltuunoton ajankohdan hintatason mukaisesti, mutta lopullisessa korvausten määrässä oli huomioitu yleinen hintatason kohoaminen.
Valtionrautatiet haki muutosta maaoikeudessa. Maaoikeus totesi, että pääsääntö oli, ettei haltuunoton jälkeen tapahtunutta omaisuuden arvon muuttumista otettu huomioon. Laki ei maaoikeuden mukaan edellyttänyt hintatason muutoksesta johtuvaa korvauksen korottamista, joten se katsoi, että käytetty indeksikerroin oli aiheeton.
Korkein oikeus arvioi indeksikorotusten aiheellisuutta. Se totesi lunastuslaissa olevan pääsäännön olevan, että korvaus lunastettavasta omaisuudesta on määrättävä lunastuspäätöksen julistamisen ajankohdan arvon perusteella. KKO totesi, ettei säännös ollut poikkeukseton, sillä otettaessa huomioon myös lunastuslain 30 §:n 3 momentin säännös on siinä tapauksessa, että lunastaja on saanut ennakkohaltuunotto-oikeuden, korvaus lunastettavasta omaisuudesta määrättävä haltuunottoajankohdan arvon perusteella. Haltuunottoajankohta tarkoitti siten sitä hetkeä kun lunastustoimitus oli lopetettu.
Lunastuskorvaukset A:lle ja hänen asiakumppaneilleen oli määrätty lunastetuilla alueilla ennakkohaltuunoton ajankohtana olleiden arvojen perusteella. Korkein oikeus katsoi, että suorittamatta olevat kohteen-, haitan- ja vahingonkorvaukset on lunastustoimituksessa todetuin tavoin sovitettava vastaamaan yleisen hintatason kohoamista.
KKO kumosi maaoikeuden tuomion siltä osalta kuin kantajien indeksikorotukset heille maksettaviksi tuomituille lunastuskorvauksille oli poistettu ja sen seurauksena loppukorvausten määrää muutettu.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa