Minilex - Lakipuhelin

Vaaranvastuu ja maakaari

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Maakaari sisältää säännökset kiinteistökauppaa koskevista vastuukysymyksistä, samoin kun lähtökohdat vaaravastuuta koskevissa tilanteissa. Vaaranvastuussa kysymys on lähtökohtaisesti siitä, kumpi osapuoli vastaa kiinteistölle aiheutuneen tulipalon, myrskyn tai muun vahingonteon aiheuttamista vahingoista.

Maakaaren lähtökohtana on, että ostaja vastaa kiinteistölle tulipalosta, myskystä tai muusta vahingonteosta aiheutuneista vahingoista myyjästä riippumattomasta syystä kaupanteon jälkeen. Merkitystä ei ole sillä, vaikka omistusoikeuden pysyminen tai siirtyminen olisi sovittu ehdolliseksi. Ostajalla on vaaranvastuu siitä huolimatta, vaikka kiinteistö olisi jäänyt myyjän hallintaan.

Vaaranvastuusta on kuitenkin mahdollista sopia maakaaren säännöksistä poikkeavasti. Kauppakirjaan voidaan sisällyttää ehto osapuolten vastuusta kiinteistön vahingoittumisen osalta osapuolten haluamalla tavalla. Vaaranvastuuta koskevissa kysymyksissä kannattaa kuitenkin vielä erikseen ottaa yhteyttä Minilexin lakimiehiin, jotta asiaa on mahdollista arvioida tapauskohtaisesti. 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa