Hei,

Palaan hoitovapaalta töihin kuukauden päästä ja minulle ilmoitettiin sähköpostitse, että minulle pidetään ensimmäisenä päivänä yt toteamiskeskustelu. Työpaikassani oli yteet toukokuussa, eikä ketään tiimistäni irtisanottu, vain esimies muuttui. Voidaanko minut silti irtisanoa ensimmäisenä päivänä? Työhistoriaa takana yli 10 vuotta.

1 vastaus


Minilex

Minilex Oy

Soita lakimiehelle - 0600 12 450

Hei ja kiitos kysymyksestäsi!

Irtisanominen on tapauksessasi mahdollinen, mutta vastikään käydyt yhteistoimintaneuvottelut, joiden päätteeksi työnantajasi ei irtisanonut ketään, nähdäkseni alentavat irtisanomisesi todennäköisyyttä.

Kun olet työskennellyt samassa paikassa yli 10 vuotta eikä tapaukseen liity Sinun henkilöösi liittyvää irtisanomisperustetta, työnantajasi pystyy irtisanomaan työsuhteesi ainoastaan taloudellisella tai tuotannollisella irtisanomisperusteella. Laillinen irtisanominen tällaisella perusteella edellyttää tarjolla olevan työn olennaista ja pysyvää vähentymistä esimerkiksi työnantajan toiminnan uudelleenjärjestelyistä johtuen. Työsopimuslain mukaan irtisanomisperustetta ei ainakaan ole,
1. jos samankaltaisiin tehtäviin otetaan irtisanomisen aikoihin uusi työntekijä tai
2. jos töiden uudelleenjärjestelystä ei ole aiheutunut työn tosiasiallista vähentymistä.

Tapauksessasi työnantajan toiminnan kannattavuutta on arvioitu hiljattain YT-neuvotteluissa ja päädytty siihen, että työtä riittää sen verran, ettei ketään tarvitse irtisanoa. Tällaisessa tilanteessa työnantajasi olisi nähdäkseni vaikeaa osoittaa Sinun työtehtäviesi vähentyneen olennaisesti ja pysyvästi hoitovapaasi aikana, kun samaan aikaan kaikkien muiden työntekijöiden työtaakka vaikuttaa pysyneen ennallaan. Mikäli Sinut irtisanotaan kuvailemissasi olosuhteissa, näyttää tilanne ulospäin räikeästi siltä, että työnantajasi irtisanoo Sinut, koska käytit työsopimuslain mukaista oikeuttasi hoitovapaaseen. Tällöin työnantajasi toiminta on oikeudellisesti epäilyttävää ja ennen kaikkea todella huonoa julkisuutta työnantajallesi.

Uskon siis, että irtisanomisesi todennäköisyys on pieni, mutta 100 prosenttisen varmaa vastausta en pysty antamaan esimerkiksi siitä, onko työnantajasi mahdollista muotoilla irtisanomisen syyt niin, että irtisanomisesta tuleekin laillinen. Kysymyksessä on annettu valitettavasti liian vähän tietoa tapauksen olosuhteista. Kenties voit soittaa lakipuhelimeemme ja kertoa lisää yksityiskohtia tapaukseesi liittyen?

Lisätietoa tässä vastauksessa mainituista tai sivutuista oikeudellisista aiheista saat tutustumalla www.minilex.fi-sivustolla oleviin artikkeleihin.

Huomaathan, että lainsäädäntö on saattanut joiltain osin muuttua.
Varmista asiasi lakipuhelimesta, soita
0600 12 450.

Aiheeseen liittyvät kysymykset

 

» Lakipalvelut jopa 40 % edullisemmin - nopeasti ja luotettavasti »