Palkkalaskelma on tehty väärin helmikuussa.Asia luvattiin korjata,mutta nyt työnantaja on sitä mieltä,ettei korjatakaan.Kesälomat maksettiin ns.viimeisessä palkassa (irtisanoutuminen,mutta se peruttiin kun työnantaja lupasi paremmat ehdot) ja firman tililtä myönnetty laina otettiin kokonaisuudessaan. Nyt siis kesälomapäivät palaneet kaikki eikä laskelmassa muutenkaan otettu huomioon kahden viikon irtisanomisaikaa vaan kaikki katkaistiin päivään,jolloin irtisanomispaperi toimitettuin. Laskelmassa oli myös käytetty vanhentunuttu verokorttia.
Onko todella niin,että heidän ei tarvitse asiaa millään tavoin korjata?

1 vastaus


Minilex

60 vastausta

Soita lakimiehelle - 0600 12 450

Hei!
Työsopimuslain mukaan työnantajalla on velvollisuus maksaa palkka sen erääntymispäivänä työntekijän pankkitilille. Palkanmaksun yhteydessä on annettava palkkalaskelma. Velvollisuudesta maksaa palkka ja antaa maksetusta palkasta palkkalaskema seuraa luonnollisesti, että palkanmaksun ja palkkalaskelman tulee olla oikein tehty.
Jos palkanmaksu ja/tai palkkalaskelma on työntekijän mielestä virheellinen, tulee ensisijaisesti pyytää työnantajalta asian oikaisua. Asia on hyvä pyrkiä selvittämään aluksi työntekijän ja työnantajan välisillä neuvotteluilla. Jos sovintoon ei päästä, myös ammattiliitolta voi hakea apua. Lisäksi aluehallintohallintoviraston työsuojelun vastuualueet antavat neuvoa ja ohjausta palkanmaksuasioissa. Jos asiaa ei näillä tasoilla pystytä sopimaan, riita-asia voidaan viedä tuomioistuimen käsiteltäväksi.
Jos palkkalaskelman virheellisyys vaikuttaa itse palkan määrään eikä asiassa päästä sovintoon, voidaan maksamattomien palkkasaatavien johdosta nostaa kanne käräjäoikeudessa. Työsuhteen kestäessä palkkasaatava vanhentuu viiden vuoden kuluessa siitä, kun palkka erääntyy maksettavaksi. Työntekijän oikeus vuosilomapalkkaan tai lomakorvaukseen vanhenee kahden vuoden kuluessa sen kalenterivuoden päättymisestä, jona vuosiloma olisi ollut annettava tai lomakorvaus maksettava. Kun palkkasaatava, vuosilomapalkka tai lomakorvaus on vanhentunut, sen saamiseksi ei voida enää nostaa kannetta käräjäoikeudessa.
Mikäli työsuhde on jo päättynyt, työsopimuslakiin ja työaikalakiin perustuvien saatavien kanneaika on pääasiassa kaksi vuotta työsuhteen päättymisestä, elleivät saatavat ole vanhentuneet jo ennen työsuhteen päättymistä. Myös oikeus vuosilomapalkkaan tai lomakorvaukseen vanhenee kahden vuoden kuluessa työsuhteen päättymisestä.
Tilanteessa työnantajalla on siis velvollisuus korjata palkkalaskemassa (ja palkanmaksussa) oleva virheet. Ensisijaisesti kannattaa pyrkiä sovintoon työnantajan kanssa. Jos sovintoon ei päästä, kannattaa ottaa yhteyttä ammattiliittoon tai lakimieheen, jotka osaavat ohjata asiassa eteenpäin tai avustaa kanteen laatimisessa palkkasaatavien ja muiden korvausten vaatimikseksi.

Huomaathan, että lainsäädäntö on saattanut joiltain osin muuttua.
Varmista asiasi lakipuhelimesta, soita
0600 12 450.

Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


Aiheeseen liittyvät kysymykset

 

» Edullisempaa lakipalvelua - jätä yhteydenottopyyntö »

[chatbot]