Minilex - Lakipuhelin

Yksityisen velan vanheneminen

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Velka vanhenee normaalisti kolmessa vuodessa sen erääntymisestä, ellei vanhenemista ole sitä ennen katkaistu. Mikäli kyseessä on toistaiseksi myönnetystä velasta eli sellaisesta velasta, jonka eräpäivää ei ole sovittu, noudatetaan kymmenen vuoden vanhenemisaikaa. Tällainen velka vanhenee kymmenen vuoden kuluttua sen antamisesta, ellei vanhenemista ole sitä ennen katkaistu.

Velan vanhentuminen voidaan katkaista vapaamuotoisesti. Vanheneminen katkeaa muun muassa silloin, kun velkoja muistuttaa velallista velan olemassaolosta tai vaatii velan maksua. Vanhentumisen katkaiseminen keskeyttää vanhentumisajan kulumisen. Katkaisemishetkestä alkaa kulua uusi vanhentumisaika, joka voidaan myös katkaista. Velkoja voi siten pitää velan voimassa vaikka velallinen ei maksaisikaan sitä.

Vanhentumisajan katkaisemisesta huolimatta yksityishenkilön rahavelka vanhenee lopullisesti 15 vuoden kuluttua ulosottoperusteen antamisesta, jos velkojana ei ole yksityishenkilö. Mikäli velkojana on yksityishenkilö, velka vanhenee lopullisesti 20 vuoden kuluttua ulosottoperusteen antamisesta. 20 vuoden lopullista vanhenemisaikaa sovelletaan myös siinä tapauksessa, että velka perustuu rikokseen, josta velallinen on tuomittu vankeuteen tai yhdyskuntapalvelukseen. Ulosottoperusteella tarkoitetaan tuomioistuimen antamaa tuomiota, jolla velallinen on velvoitettu maksamaan velka.

Yksityishenkilön velka vanhenee lopullisesti myös silloin kun 20 vuotta on kulunut velan erääntymisestä, mikäli velkojana ei ole yksityishenkilö. Jos velkojana on yksityishenkilö, vanhenee velka lopullisesti kun 25 vuotta on kulunut velan erääntymisestä.

Velan lopullisessa vanhenemisessa on siis kaksi rinnakkaista ja toisistaan riippumatonta määräaikaa: ulosottoperusteen antamisesta laskettava määräaika ja velan erääntymisestä laskettava määräaika. Velka vanhenee silloin, kun jompikumpi näistä määräajoista on kulunut umpeen.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]