Minilex - Lakipuhelin

Mistä hetkestä velan vanhentumisaika lasketaan?

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Vanhentumisajan alkamishetkestä on eri tilanteita varten eri säännöksiä. Yleinen vanhentumisaika on kolme vuotta. Toissijainen yleinen vanhentumisaika on kymmenen vuotta. Sitä sovelletaan, jos yksikään yleisen kolmen vuoden vanhentumisaikaa koskeva tilanne ei sovellu.

Ensinnäkin vanhentumisaika alkaa kulua velan eräpäivästä, jos siitä on velallista sitovasti ennalta sovittu. Usein eräpäivien sopimisen ohella sovitaan velan erääntymisestä esimerkiksi sopimusrikkomusten johdosta. Tällöin vanhentumisaika alkaa kulua, kun velka on eräännyttämistoimien johdosta erääntynyt. Mikäli kauppahinnan tai muun vastikkeen suorittamisen eräpäivästä ei sovittu ennalta sitovasti, vanhentumisaika alkaa kulua, kun myyjä on luovuttanut kaupan kohteen ostajalle tai muu kun velkoja on suorittanut oman suoritusvelvollisuutensa.

Kun on kyse sopimusrikkomukseen perustuvasta hyvityksestä, vanhentumisaika alkaa, kun ostaja on havainnut virheen taikka puutteen kaupan kohteessa tai muu kuin velkoja on havainnut virheellisyyden sopimuksen täyttämisessä taikka hänen olisi pitänyt se havaita. Asiamiehen, edustajan taikka muun toimeksisaajan tekemään virheeseen tai laiminlyöntiin perustuvassa vahingonkorvauksessa vanhentumisaika alkaa kulua siitä hetkestä, kun toimeksisaaja on tehnyt tilityksen. Mikäli peruste ei käy tilityksestä ilmi, alkaa vanhentumisaika vasta, kun päämies on havainnut virheen tai laiminlyönnin taikka hänen olisi pitänyt se havaita. Vahingonkorvausten osalta vanhentumisaika alkaa kulua siitä, kun vahingonkärsijä on saanut tietää vahingosta ja vastuussa olevasta taikka hänen olisi pitänyt saada tietää siitä.  Perusteettoman edun palautuksessa vanhentumisaika alkaa, kun palautuksen vaatija on saanut tietää tai hänen olisi pitänyt saada tietää esimerkiksi erehdyksessä tehdystä maksusta ja perusteettoman edun saajasta. Korvausvaatimus on kuitenkin esitettävä ennen kuin kymmenen vuotta on kulunut vahinkotapahtumasta, esimerkiksi sopimusrikkomuksesta. Tämä ei kuitenkaan koske oikeutta vaatia korvausta henkilö- eikä ympäristövahingoista.

Toistaiseksi voimassa olevia sekä ehdollisia velkoja koskee kymmenen vuoden vanhentumisaika. Vanhentumisaika alkaa tässä kulua eri hetkestä kuin yleinen kolmen vuoden vanhentumisaika. Vanhentumisaika alkaa kulua oikeusperusteen syntymisestä.

Takautumisoikeuden vanhentumisajan alkamista varten on myös omat säännökset. Velasta voidaan olla yhteisvastuussa ja vastaan voi tulla tilanne, että joku velallinen on joutunut maksamaan velkaa yli oman osuutensa. Tämän jälkeen hänellä on takautumisoikeus, eli oikeus kääntyä kanssavelallisen puoleen ja vaatia osuutta tältä. Takautumisoikeuden vanhentumisaika muihin yhteisvelallisiin nähden alkaa kulua siitä suorituspäivästä, kun joku yhteisvastuussa oleva velallinen on maksanut yli oman osuutensa erääntynyttä velkaa.

Huomiota on hyvä kiinnittää erityisiä vanhentumisajan alkamista koskeviin säännöksiin. Samoin rikokseen perustuva velka ei vanhene niin kauan, kun rikosasiassa voidaan nostaa syyte tai rikosasian käsittely on vireillä tuomioistuimessa. Tämän lisäksi on säännöksiä velan lopullisesta vanhentumisesta. Tarkemmissa kysymyksissä kannattaa kääntyä lakimiehen puoleen. 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]