Minilex - Lakipuhelin

Täysi oikeustoimikelpoisuus

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Oikeustoimikelpoisuus tarkoittaa henkilön kelpoisuutta tehdä itseään koskevia tahdonilmaisuja, jotka voivat luoda hänelle sekä oikeuksia että velvollisuuksia. Tämä tarkoittaa esimerkiksi kelpoisuutta solmia avioliitto, autokauppasopimus tai asunnon vuokrasopimus. 

Pääsääntöisesti suomalaisesta henkilöstä tulee täysin oikeustoimikelpoinen sinä päivänä, kun hän täyttää 18-vuotta. Tätä ennen hänen edunvalvojanaan toimii yleensä jompikumpi vanhempi tai vanhemmat yhdessä. Tästä poikkeuksena myös alaikäisellä henkilöllä on oikeustoimikelpoisuus koskien sitä omaisuutta, jonka hän on omalla työpanoksellaan ansainnut. Alle 18-vuotias henkilö saa siis esimerkiksi määrätä kesätyöansioidensa käytöstä itse, ja tehdä vähäisiä sopimuksia kuten esimerkiksi ostaa tavanomaisia hyödykkeitä.

Tuomioistuin voi rajoittaa henkilöiden oikeustoimikelpoisuutta, jos nämä eivät ole kykeneviä esimerkiksi huolehtimaan taloudellisista asioistaan itsenäisesti. Tällöin he voivat olla rajoitetusti oikeustoimikelpoisia tai jopa täysin vajaavaltaisia. Henkilön määrääminen täysin vajaavaltaiseksi on kuitenkin vasta viimekätinen keino turvata tämän edut. Aina, kun henkilön oikeustoimikelpoisuutta rajoitetaan, määrätään tälle edunvalvoja avustamaan tai vaihtoehtoisesti edustamaan päämiestä tämän oikeuksia ja velvollisuuksia koskevissa asioissa.

Vinkit

- Suomessa henkilöstä tulee pääsääntöisesti täysin oikeustoimikelpoinen tämän täyttäessä 18 vuotta

Varoitukset

- Poikkeuksena henkilöt, joiden oikeustoimikelpoisuutta rajoitetaan esimerkiksi sairauden tai vanhuuden vuoksi

 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa