- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -
Suomen paras lakipuhelin! Kiitos tästä palvelusta.
Alaikäinen eli alle 18-vuotias lapsi on suoraan lain nojalla ikänsä perusteella vajaavaltainen. Alaikäisen henkilön lapsen huoltaja toimii lähtökohtaisesti lapsen edunvalvojana.
Huoltaja käyttää lapsensa edunvalvojana lapsen puhevaltaa riita- ja rikosasioissa. Vajaavaltaisen alle 18-vuotiaan lapsen huoltaja ei kuitenkaan saa käyttää yksin 15 vuotta täyttäneen henkilön puhevaltaa lasta itseään koskevassa asiassa, vaan lapsi saa tällöin käyttää puhevaltaa huoltajansa ohella itsenäisesti.
Esimerkiksi alaikäisen lapsen elatusta koskevassa asiassa edustusvaltaa käyttää tavallisesti lapsen huoltaja. Jos alaikäiselle on kuitenkin määrätty erillinen edunvalvoja esimerkiksi lastensuojeluasiassa, tulee edunvalvojan tiedustella alaikäisen huoltajan mielipidettä ennen päätöksen tekemistä. Ennen erillisen edunvalvojan määräämistä on kuitenkin varattava lapsen huoltajalle ja 15 vuotta täyttäneelle lapselle tilaisuus tulla asiassa kuulluksi.
Alle 18-vuotiaan lapsen eli vajaavaltaisen huoltaja vapautetaan tietyin edellytyksin edunvalvojan tehtävästään. Tämä tapahtuu tuomioistuimen päätöksellä, jos alaikäisen lapsensa huoltajana oleva vanhempi sitä erityisen syyn nojalla pyytää.
Alle 18-vuotias on siis aina vajaavaltainen ikänsä perusteella. Tällöin lähtökohtaisesti vajaavaltaisen huoltaja toimii lapsen edunvalvojana ja käyttää puhevaltaa lasta koskevissa asioissa joko itsenäisesti tai lapsen puhevallan rinnalla.
Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.
Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.
Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:
Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.