Minilex - Lakipuhelin

Puolison seksuaalinen hyväksikäyttö

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Parisuhde ei rajoita henkilön seksuaalista itsemääräämisoikeutta. Siten seksuaalinen hyväksikäyttö voi kohdistua myös puolisoon. Rikoslain 20 luvun 5 §:n mukaan: 

Joka asemaansa hyväksikäyttäen taivuttaa sukupuoliyhteyteen tai ryhtymään muuhun seksuaalista itsemääräämisoikeutta olennaisesti loukkaavaan seksuaaliseen tekoon tai alistumaan sellaisen teon kohteeksi 4) henkilön, joka on hänestä erityisen riippuvainen, käyttämällä törkeästi väärin tätä riippuvuussuhdetta tekijästä, on tuomittava seksuaalisesta hyväksikäytöstä sakkoon tai vankeuteen enintään neljäksi vuodeksi.

Puolison kannalta tällainen erityinen riippuvuus voi koskea esimerkiksi toimeentuloa tai asumista. Riippuvuus voisi perustua myös puolison jatkuvaan hoidontarpeeseen kotona. Riippuvuuden erityisyys korostaa vaatimusta sen suuresta merkityksestä heikommassa asemassa olevalle. Minkä tahansa riippuvuussuhteen seksuaalinen hyväksikäyttö ei siis ole rangaistavaa: esimerkiksi tilanne, missä puoliso on lupautunut imuroimaan viikoittain ei vielä perusta erityistä riippuvuussuhdetta, minkä hyväksi käyttäminen olisi rangaistavaa. 

Riippuvuussuhteen erityisyyden lisäksi sitä on käytettävä törkeästi väärin. Tämä tarkoittaa, että sukupuoliyhteyteen tai seksuaaliseen tekoon taivuttamisessa käytetään hyvin voimakasta puuttumista riippuvuuden perusteena olevaan seikkaan. Törkeyteen vaikuttaa myös se, kuinka todennäköinen olosuhteiden muutoksen annetaan ymmärtää olevan. 

 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa