Minilex - Lakipuhelin

Lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä koskeva oikeudenkäynti

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Lapseen kohdistunut seksuaalirikos on aina virallisen syytteen alainen rikos. Tämä tarkoittaa, että syyttäjä voi nostaa asiassa syytteen poliisin suorittaman esitutkinnan perusteella. Halusi uhri, uhrin vanhemmat tai uhrin huoltaja nostaa syytettä tai ei. Mikäli syyttäjä katsoo, että syytekynnys on esitutkinnan perusteella ylittynyt, käsitellään asia oikeudenkäynnissä. Lapsi ei välttämättä ole itse läsnä oikeudenkäynnissä, tai edes tietoinen asian käsittelystä. Tämä saattaa olla siitä syystä, että lasta ja hänen normaalia kehitystään suojellaan, eikä häntä oteta viranomaisten eteen elämän varhaisessa vaiheessa. Lapsen osallistuminen riippuu hänen iästään ja kehitystasostaan. Lapsen kohtelu oikeudenkäynnissä on siis riippuvainen hänen kehityksestä, nuorempien ei ole välttämätöntä osallistua, kun taas vanhempi lapsi saattaa joutua rikoksentekijää vastaan todistamaankin oikeudenkäynnissä.

Kun lapsi on joutunut seksuaalirikoksen uhriksi, pyritään välttämään turhia ja toistuvia yhteydenottoja viranomaisilta. Tämä mahdollistetaan ottamalla mahdollisimman aikaisessa vaiheessa tutkintaa lapsen kuuleminen ääni- tai videotallenteelle, jota käytetään oikeudenkäynnissä todistusaineistona. Rikosprosessissa syytetyllä on oikeus kysellä asianosaiselta oikeudenkäynnissä. Tämä toteutetaan siten, että syytetty voi perehtyä tallenteeseen ja esittää kysymyksensä tutkinnanjohtajalle, joka toimittaa kysymykset uhrille soveliaalla tavalla. Tällä tavoin lapsen ei tarvitse kohdata häntä seksuaalisesti hyväksikäyttänyttä henkilöä uudelleen. Mikäli uhri on täyttänyt 15 vuotta, ei yleensä videotallennetta käytetä, sillä uhrin kehitys on oikeuden mukaan riittävä oikeudenkäyntiin. Tämä on aina tuomarin harkittavana.
Lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä koskeva oikeudenkäynti on pääasiassa aina suljettu oikeudenkäynti, uhrin yksityisyyden ja haavoittuvaisuuden vuoksi. Tällöin oikeudenkäyntiin ei päästetä yleisöä eikä ulkopuolisia.

Alle 15-vuotiaan puhevaltaa käyttää oikeudenkäynnissä hänen huoltajansa, joka yleensä on vanhempi. Mikäli huoltaja on syytettynä oikeudenkäynnissä, ei hän voi käyttää lapsen puhevaltaa samassa oikeudenkäynnissä. Tällöin lapsen puhevaltaa käyttämään määrätään tuomioistuimen toimesta edunvalvoja, joka käyttää lapsen puolesta puhevaltaa ja edustaa häntä. Mikäli syytettyä kohtaan esitetään vahingonkorvausvaatimus, voidaan lapselle määrätä myös oikeudenkäyntiasiamies.

Lapsiin kohdistuvissa seksuaalirikoksissa näytön riittävyyden ja todisteiden näyttöarvon punninta on usein hankalaa. Jotta tekijä voi saada tuomion, syytteen tueksi esitetyn näytön on oltava sellaista, että tapauksessa ei jää järkevää epäilystä syytetyn syyllisyydestä.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]