Minilex - Lakipuhelin

Lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä voi nykyään saada kuusi vuotta vankeutta

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Joka koskettelemalla tai muulla tavoin tekee kuuttatoista vuotta nuoremmalle lapselle seksuaalisen teon, joka on omiaan vahingoittamaan tämän kehitystä, tai saa tämän ryhtymään sellaiseen tekoon, on tuomittava lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään kuudeksi vuodeksi.

Lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuomitaan myös se, joka on sukupuoliyhteydessä kuuttatoista vuotta nuoremman lapsen kanssa, jos rikos ei 7 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla ole kokonaisuutena arvostellen törkeä. Lisäksi lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuomitaan se, joka menettelee 1 momentissa tai edellä tässä momentissa tarkoitetulla tavalla kuusitoista mutta ei kahdeksantoista vuotta täyttäneen lapsen kanssa, jos tekijä on lapsen vanhempi tai vanhempaan rinnastettavassa asemassa lapseen nähden sekä asuu lapsen kanssa samassa taloudessa.

Tällä sääntelyllä on tarkoitus suojella lasta häntä vahingoittavalta seksuaalisilta teoilta ja suojata seksuaalista itsemäärämisoikeutta. Kansainvälisissä sopimuksissa vaaditaan, että lasten kaikenlainen seksuaalinen riisto ja hyväksikäyttö tulee estää.

Sääntelyn ankaroittamista kuuteen vuoteen on perusteltu sillä, että hyväksikäytön tekotavat ovat laaja-alaisia; sukupuoliyhteys ei ole ainoa seksuaalinen teko mikä esiintyy tässä. Alle 16-vuotiaan lapsen ei katsova olevan kehittynyt niin, että hän voisi antaa pätevän suostumuksen sukupuoliyhteyteen tai muuhun seksuaaliseen tekoon aikuisen kanssa. Rangaistuksen kiristämisellä halutaan viestittää ankaraa suhtautumista lapsiin kohdistuviin seksuaalirikoksiin.

Seksuaalisella teolla tarkoitettaisiin sellaista tekoa, joka tekijä ja kohteena oleva henkilö sekä teko-olosuhteet huomioon ottaen on seksuaalisesti olennainen. Enää ei edellytettäisi sitä, että tekijä tavoittelee seksuaalista kiihotusta tai tyydytystä. Seksuaalinen teko voi olla esim. seksuaalisväritteisen tekstiviestin lähettäminen.

Tällainen rikos voidaan toteuttaa myös ilman fyysistä kontaktia esim. teknistä välinettä käyttäen, kuten saamalla lapsen riisuuntumaan Skype-yhteydessä.

Huomiota kannattaa kiinnittää tarkkaan lapsen monimuotoiseen oireiluun, puheeseen ja käyttäytymiseen. Joskus nämä voivat kuitenkin olla seurausta vain lapsen normaalista kehityksestä. Jotkut lapset eivät oireile ollenkaan, kun taas joillekin voi tulla oireita heti teon jälkeen tai joillekin vasta pitkän ajan jälkeen. Oireina voi olla esim. masennus ja syömishäiriö.

Kun epäillään tästä rikoksesta tulee tutkintaan mukaan niin poliisi, lastensuojeluviranomaiset ja terveydenhuollon ammattilaiset.

Lapsen seksuaalisen hyväksikäytön tutkinnassa on nykyään mahdollista hyödyntää erilaisia pakkokeinoja kuten mm. matkustuskieltoa, kotietsintää, DNA-tunnisteen määrittämistä, televalvontaa sekä teknistä kuuntelua ja katselua.

Lapsen seksuaalisena hyväksikäyttönä ei pidetä tekoa, jossa nuorten henkisessä ja ruumiillisessa kypsyydessä ei ole suurta eroa ja joka ei täten loukkaa kohteen seksuaalista itsemäärämisoikeutta. Esim. nuorten vapaaehtoinen seurustelusuhde.

Suomen lain mukaan seksuaalinen suojaikäraja on 16 vuotta, mutta hyväksikäyttö, joka tapahtuu perheen sisällä on se kuitenkin 18 vuotta. Lapsen seksuaalisen hyväksikäytön syyteoikeus vanhentuu aikaisintaan, kun asianomistaja täyttää 28 vuotta.

Jos raiskauksen uhriksi joutuu alle 16-vuotias lapsi  (tai eräissä tapauksissa 16- tai 17-vuotias), syyllistyy rikoksentekijä niin raiskaukseen kuin myös lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön tai törkeään lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön ja hänet on tuomittava molemmista rikoksista.

 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]