Minilex - Lakipuhelin

Seksuaalirikoksen vanheneminen

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Rikoksen vanheneminen tarkoittaa, ettei rikoksesta enää voida tietyn ajan kulumisen jälkeen nostaa syytettä. Syyte voidaan nostaa joko syyttäjän tai asianomaisen puolesta eri rikoksissa. Seksuaalirikoksiksi luetaan rikokset, jotka vahingoittavat toisen seksuaalista itsemääräämisoikeutta, ja joille on yhteistä teon seksuaalinen luonne.

Syyte voidaan nostaa joko syyttäjän puolesta oma-aloitteisesti kuten esimerkiksi tapauksissa, joissa on kyse raiskauksesta, tai niin sanotuissa asianomistajarikoksissa asianomistajan eli rikoksen uhrin syyttämispyynnöstä. Esimerkiksi syytteen nostaminen seksuaalisesta ahdistelusta on uhrin päätettävissä. Jos asiasta ei kuitenkaan olla tiettyyn aikaan mennessä nostettu syytettä, syyteoikeuden katsotaan vanhentuneen, eikä asiasta voi tämän ajan kulumisen jälkeen enää nostaa syytettä.

Syyteoikeuden vanheneminen seksuaalirikoksissa riippuu rikoksen vakavuudesta. Esimerkiksi seksuaalisen ahdistelun syyteoikeus vanhenee kahdessa vuodessa, kun taas lapsen seksuaalisen hyväksikäytön syyteoikeus vanhenee kymmenessä vuodessa, ja lapsen törkeän seksuaalisen hyväksikäytön syyteoikeus vanhenee kahdessakymmenessä vuodessa.

Lisäksi vakavimpien lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten syyteoikeus vanhentuu aikaisintaan silloin, kun uhri täyttää 28 vuotta. Eräissä poikkeustilanteissa vanhentumisaikaa voidaan jatkaa yhdellä vuodella.

Syytteen vanhentumisaika alkaa kulua rikoksen tekopäivästä. Jotta vanhentuminen nähdään katkenneen, on poliisin tullut tehdä esitutkinta, ja syyttäjän on tullut suorittaa syyteharkinta joko syyttäjän omasta aloitteesta tai asianomaisen syyttämispyynnöstä. Haaste on lisäksi tullut antaa vastaajalle eli syytetylle. Jos seksuaalirikoksen syytettä ei olla viety näin pitkälle laissa annetun ajan kuluessa, on syyteoikeus rikoksessa vanhentunut.

Jos sinulla on lisäkysymyksiä seksuaalirikosten vanhenemisesta, ota yhteyttä lakimieheen.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]