Minilex - Lakipuhelin

Rikoslaki ja paritus

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Paritus on seksuaalirikos, josta säädetään Suomen voimassa olevassa rikoslaissa.

Paritus on säädetty rangaistavaksi rikoslaissa. Olennaista rikoslain paritussäännöksessä on se, että tekijä pyrkii tietyillä toimilla saamaan taloudellista hyötyä itselleen tai toiselle henkilölle. Parituksessa on täten kyse ansaitsemisesta toisen harjoittaman prostituution avulla. Parituksen kriminalisoinnin tavoitteena on se, etteivät ulkopuoliset henkilöt voisi käyttää hyväkseen toisen harjoittamaa prostituutiota, ja näin hankia taloudellista hyötyä.

Rikoslaissa säädetään toimista, jotka yhdessä taloudellisen hyödyn tavoittelun kanssa katsotaan rangaistavaksi paritukseksi. Parituksesta voidaan rangaista ensinnäkin, mikäli tekijä järjestää huoneen tai tilan korvausta tapahtuvaa sukupuoliyhteyttä tai muuta seksuaalista tekoa varten, tai alle kahdeksantoista vuotta nuoremman lapsen tekemää, ilmeisellä tavalla sukupuolisiveellisyyttä loukkaavaa tekoa varten. Lisäksi parituksesta voidaan rangaista, mikäli liiketoimintaa harjoittava henkilö vakiintuneena osana toimintaansa majoittaa seksuaaliseen tekoon ryhtyvää, ja näin ollen olennaisesti edistää tekoa. Parituksesta voidaan näin ollen tuomita se, joka tarjoaa tiloja tai majoitusta prostituutiota harjoittavalle henkilölle, ja pyrkii itsekin hyötymään taloudellisesti toiminnasta.

Edellä mainittujen toimien lisäksi lain mukaan parituksesta voidaan rangaista sitä, joka edistää olennaisesti seksuaalisen teon toteutumista välittämällä yhteystietoja, tai muutoin markkinoimalla tekoon ryhtymistä. Rangaistavuus seuraa myös, jos henkilö muuten käyttää hyväkseen jonkun ryhtymistä edellä mainittuun sukupuoliyhteyteen tai muuhun seksuaaliseen tekoon, sekä silloin, jos tekijä viettelee jonkun tällaiseen tekoon. Myös näiden tointen rangaistavuudelta edellytetään tekijän pyrkimystä taloudelliseen hyötyyn – joko itselleen, tai jollekin muulle taholle.

Paritukseen syyllistynyt rikoksentekijä tuomitaan sakkoon tai vankeuteen enimmillään kolmeksi vuodeksi. Parituksen yritys on säädetty rangaistavaksi rikoslaissa.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]