Minilex - Lakipuhelin

Rikoslain mukainen suojaikäraja

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Rikoslaki asettaa seksuaalisen kanssakäymisen suojaikärajaksi 16 vuotta. Tätä nuoremman kanssa käyty seksuaalinen kanssakäyminen katsotaan lapsen seksuaaliseksi hyväksikäytöksi, oli kyse yhteisymmärryksessä tehdystä teosta tai ei. Mikäli ei, saattaa kyseessä olla myös raiskaus. Suojaikärajan tavoitteena on nimenomaan suojata lasta, kunnes hän on saavuttanut tietyn kypsyyden ja hän voi aidosti itsenäisesti päättää seksuaalikäyttäytymisestään.

Säännöksen on nimenomaan tarkoitus suojata lapsia, ei välttämättä rajoittaa nuorten keskinäistä seksuaalielämää. Rikoslaki ei estä kahta 15-vuotiasta harrastamasta seksiä keskenään. Yleisestikin on katsottu, että mikäli kaksi nuorta ovat suhteellisen saman ikäisiä ei asiaa arvioida rikosoikeudellisesti. Tämä tarkoittaa, että 17-vuotias ei välttämättä syyllisty lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön, mikäli hän on sukupuoliyhteydessä 15-vuotiaan kanssa. Rajanveto on kuitenkin hankalaa ja vaatii aina tapauskohtaista arviointia. Nuorten seksuaalista itsemääräämisoikeutta tulee arvioida silloin, kun kyseessä on kaksi kehitykseltään samankaltaista nuorta. Säännöksen tavoitteena on kuitenkin suojata lapsia ennen kaikkea vanhemman henkilön seksuaaliselta hyväksikäytöltä. Lapseen tai nuoreen henkilöön kohdistuneet seksuaaliset teot voivat olla hänelle haitallisia, eikä nuori välttämättä itse kykene arvioimaan sukupuolisen seurustelun heille mahdollisesti myöhemmin aiheuttamia ongelmia.
 

Lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä koskevien säännösten yhteyteen on asetettu 16-vuoden ikärajan lisäksi myös erityinen ikäraja, 18-vuotta. Tämä suojaikäraja koskee perheen sisäisiä seksuaalisia hyväksikäyttötilanteita. Lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuomitaan siis se, joka perheen sisällä hyväksikäyttää alle 18-vuotiasta.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]