Minilex - Lakipuhelin

Lapsen seksuaalisen hyväksikäytön yritys

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Lapsen seksuaalisen hyväksikäytön yrityksestä rangaistaan lievemmin kuin varsinaisesta rikoksesta.

Jotta teko voitaisiin katsoa lapsen seksuaaliseksi hyväksikäytön yritykseksi, tehtyjen toimien täytyy aiheuttaa vaara rikoksen täyttymisestä. Vaikka tätä vaaraa ei olisi, kyse on yrityksestä, jos vaaran puuttuminen johtuu vain satunnaisista syistä. Tämä tarkoittaa sitä, että henkilö, joka yrittää päästä sukupuoliyhteyteen alle 16-vuotiaan kanssa, tai tehdä tälle jonkin seksuaalisen teon, tai saada tämän ryhtymään tällaiseen seksuaalisen tekoon, olisi teko jostain syystä keskeytynyt ennen teon täyttymistä. Vaara aiheutumisesta tarkoittaa siis sitä, että ilman jotain syytä teko olisi onnistunut. Esimerkiksi tekijästä tai uhrista johtuneesta syystä. Myös mikäli teon toteutuminen on jäänyt yritykseksi vain satunnaisesta syystä, on kyseessä yrityksenä rangaistava teko. Satunnainen syy voisi olla kyseisessä tapauksessa kiinni jääminen verekseltään, mutta kuitenkin ennen varsinaista tekoa.
 

Suojaikäraja lapsen seksuaalisessa hyväksikäytössä on 18 vuotta, jos rikosta yrittänyt on uhrin vanhempi ja samassa taloudessa asuva. Säännöstä ei kuitenkaan ole tarkoitettu kieltämään tavanomaisia hellyydenosoituksia, eikä myöskään nuorten keskinäisiä suhteita, vaikka suhteen toinen osapuoli olisikin yli 16-vuotias. Nuorten kesken suurinta sallittua ikäeroa ei ole määritelty, vaan harkinta on tehtävä tapauskohtaisesti. Jos suhteen osapuolten iässä, tai henkisessä ja ruumiillisessa kypsyydessä, ei ole suurta eroa, kyse ei voi olla lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Eroja kypsyydessä arvioidaan esimerkiksi asianomaisten elämänkokemuksen ja päätöksentekokyvyn perusteella. Yritykseksi jäämistä arvioidaan samalla tavalla, kuin yllä.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa