Minilex - Lakipuhelin

Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö - rangaistusasteikko

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä voidaan tuomita neljästä kuukaudesta kuuteen vuoteen vankeutta. Kyseisestä rikoksesta ei siis voida tuomita sakkorangaistukseen. Mikäli tuomio on alle kahden vuoden vankeusrangaistus, voidaan vankeusrangaistus tuomita ehdollisena. Ehdollinen tuomio tarkoittaa sitä, että vankeusrangaistus täytäntöönpannaan, mikäli ehdonalaisuuden aikana tehdään toinen rikos, jonka kanssa tuomio täytäntöönpannaan ehdottomana vankeutena. Tuomarilla on mahdollisuus määrätä kahta vuotta lyhyempikin vankeusrangaistus ehdottomana. Yleensä se, miten moitittavana tekoa pidetään, määrää ehdollisen ja ehdottomuuden. Mikäli tuomio on yli kaksi vuotta vankeutta, ainoa rangaistusmuoto on ehdoton vankeus. Tällöin syytetty joutuu luopumaan vapaudestaan määräajaksi ja suorittamaan rangaistuksen vankilassa. Enintään kahdeksan kuukauden pituiseen vankeusrangaistukseen voidaan määrätä yhdyskuntapalvelua oheisrangaistuksena.

Törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä voidaan tuomita yhdestä kymmeneen vuoteen vankeutta. Tällöin rangaistusasteikon alaraja on lähellä kahta vuotta, eli rikoksessa täytyy olla lieventäviä seikkoja, jotka puoltaisivat ehdollisen vankeusrangaistuksen puolesta.

Mikäli ehdollinen vankeusrangaistus tuntuu tekoon nähden liian lievältä rangaistukselta, voidaan ehdollisen vankeusrangaistuksen oheen määrätä oheissakkorangaistus.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa