Minilex - Lakipuhelin

Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö ja väärä ilmianto

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Rikoslain rikoksia oikeudenkäyttöä vastaan koskevan luvun 6 §:n mukaan väärä ilmianto on rikos. Joka antaa esitutkinta- tai muulle viranomaiselle taikka tuomioistuimelle väärän tiedon ja siten aiheuttaa vaaran, että ilmiannettu pidätetään, vangitaan tai joutuu muun pakkokeinon kohteeksi tai joutuu syytteeseen tai tuomitaan rangaistukseen tai muuhun rikosoikeudelliseen seuraamukseen virheellisin perustein, on tuomittava väärästä ilmiannosta sakkoon tai vankeuteen enintään kolmeksi vuodeksi. Rangaistusta mitoitettaessa huomioidaan, että lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö on erittäin vakava rikos. 

Säännöksen soveltaminen edellyttää, että ilmiantaja tietää antamansa tiedon vääräksi tai ainakin pitää sitä todennäköisesti vääränä. Sellainen perätön ilmianto, jossa ilmiantaja on esimerkiksi uskonut liikkeellä olevia huhuja, ei ole rangaistavaa vääränä ilmiantona. Väärä ilmianto ei kuitenkaan ole kyseessä silloin, kun viranomainen toteaa ilmiannon suoralta kädeltä perättömäksi, koska vaaraa esimerkiksi väärästä syytteestä ei tällöin aiheudu. Tällöin kyse on kunnianloukkausrikoksesta. 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa