Minilex - Lakipuhelin

Henkinen seksuaalinen hyväksikäyttö

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Henkilö, joka asemaansa hyväksi käyttäen taivuttaa tai alistaa sukupuoliyhteyteen tai muuhun seksuaaliseen tekoon

  1. alle 18-vuotiaan, joka on hänen valvonnassaan, esimerkiksi koulussa
  2. alle 18-vuotiaan, jonka kypsymättömyyttä hän käyttää väärin
  3. potilaan tai hoidettavana olevan henkilön, jonka puolustautumiskyky on heikentynyt 
  4. hänestä riippuvaisen henkilön, jonka riippuvuutta hän käyttää väärin, syyllistyy seksuaaliseen hyväksikäyttöön.

Taivuttaminen tai alistaminen voivat olla luonteeltaan henkisiä tekoja. Kyse on aseman antaman henkisen yliotteen väärinkäyttämisestä. Henkistä taivuttamista voi olla esimerkiksi se, että tekijä antaa uhrin ymmärtää voivansa vaikuttaa tämän asemaan, mikä antaa uhrille mielikuvan siitä, että ryhtyminen seksuaaliseen tekoon on tilanteessa normaalia. Tässä mielessä seksuaalinen hyväksikäyttö voi tapahtua henkisesti. 

Rikoslain säännöksen mukaan seksuaalisen teon on oltava olennaisesti uhrin seksuaalista itsemääräämisoikeutta loukkaava. Seksuaalisen itsemääräämisoikeuden kannalta olennaisille teoille on yleensä ominaista, että ne sisältävät puuttumisen toisen ruumiilliseen koskemattomuuteen. Henkilön seksuaalista itsemääräämisoikeutta tuskin siis voi loukata olennaisesti henkisesti, esimerkiksi antamalla tämän ymmärtää, että ajattelee häntä seksuaalisesti. Tässä mielessä seksuaalinen hyväksikäyttö ei voi tapahtua henkisesti. 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa