Minilex - Lakipuhelin

Raiskauksen yritys

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Raiskauksen yritys on rikoslaissa rangaistavaksi säädetty teko. Raiskauksella tarkoitetaan sellaista tekoa, jossa toinen on sukupuoliyhteydessä toisen kanssa, joka ei osallistu siihen vapaaehtoisesti. Vapaaehtoisuudella tarkoitetaan sitä, että henkilö ei ole antanut suostumustaan sanallisesti, käytöksellään tai muulla tavalla ei ole ilmaissut osallisuuttaan vapaaehtoisesti. Raiskauksessa toinen voidaan myös pakottaa sukupuoliyhteyteen käyttämällä henkilöön kohdistuvaa väkivaltaa tai uhkaamalla käyttää sellaista väkivaltaa. Raiskauksesta tuomitaan myös se, joka käyttämällä hyväkseen sitä, että toinen tiedottomuuden, sairauden, vammaisuuden, pelkotilan tai muun avuttoman tilan takia on kykenemätön puolustamaan itseään tai muodostamaan tai ilmaisemaan tahtoaan, on sukupuoliyhteydessä hänen kanssaan. Raiskauksen yrityksessä on siis kyse edellä mainitun teon yrittämisestä. Raiskauksen yrityksestä ei voi koskaan olla kyse silloin, jos sukupuoliyhteys on jo toteutunut.  Raiskauksen ja raiskauksen yrityksen välinen raja kulkee siis sukupuoliyhteydessä. 

Lähtökohtana voidaan pitää sitä, että raiskauksen yrityksestä on kyse, kun tekijä on aloittanut rikoksen tekemisen ja saanut aikaan vaaran rikoksen täyttymisestä. Raiskauksen yritys tuomitaan alentuneelta rangaistusasteikolta, jossa maksimirangaistus on 3/4 normaalista maksimista. Näin ollen raiskauksen yrityksestä voidaan tuomita enintään 4,5 vuoden vankeusrangaistukseen. 

Raiskauksen yritys on vakava asia ja on aina tärkeää kääntyä poliisin tai lakimiehen puoleen epäiltäessä raiskauksen yritystä. Lisätietoja voi kysyä soittamalla lakipuhelimeen.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö juristeille




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


Tai soita maksutta ja luottamuksellisesti Minilex-juristiverkoston asiakaspalveluun:
+358 400 4111 43

klo 8 - 19 • la–su 10 - 17

Tarvitsetko nopean vastauksen lakikysymykseesi?

Soita lakipuhelimeen: 0600 12 450

klo 8 - 23 • la–su 9 - 23

 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa