Minilex - Lakipuhelin

Voimassa oleva rikoslaki

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Suomessa voimassa oleva rikoslaki on säädetty vuonna 1889, voimaan se on tullut huhtikuussa 1894. Rikoslain kokonaisuudistuksessa rikoslakia on uudistettu vuodesta 1991 lähtien. Rikosoikeuden yleiset opit on uudistettu vuonna 2003 ja muutokset ovat tulleet voimaan 2004. Niitä koskevat säännökset ovat lain kymmenessä ensimmäisessä luvussa. Suomen rikoslaki koskee Suomen rikosoikeudellista lainsäädäntöä. 

Voimassa oleva rikoslaki on jaettu yleiseen ja erityiseen osaan. Rikoslain yleinen osa sisältää rikosoikeuden yleiset opit. Erityisestä osasta puolestaan ilmenee erilaiset yksittäiset rikoslajit, näiden rikosten tunnusmerkistöt sekä rangaistusasteikot. Erityinen osa sisältää näin ollen rangaistavaksi säädetyn teon kuvauksen sekä rangaistusasteikon. Yksinkertaisesti voimassa oleva rikoslaki on sidottu aikaan paikkaan ja kulttuuriin. Rikoslaki määrittelee sen, mitkä teot milloinkin ovat rikoksia ja minkälainen rangaistus rikoksen tekemisestä seuraa. Rikoslain avulla pyritään ennaltaehkäisemään rikoksia ja niistä aiheutuvia haittoja.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]