- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -
Suomen paras lakipuhelin! Kiitos tästä palvelusta.
Rikosoikeuden pääperiaatteiden mukaisesti rikoksen tehnyttä henkilöä on rangaistava. Jos teko kuitenkin katsotaan oikeutetuksi itsepuolustukseksi, ei sitä lain mukaan pidetä rangaistavana, vaan rikoksentekijä vapautetaan rangaistusvastuusta.
Esimerkiksi henkeä ja terveyttä vahingoittavat teot on rikoslaissa kielletty rangaistuksen uhalla. Tekoa pidetään kuitenkin rangaistavana vain silloin, kun tekijä katsotaan lain mukaan syylliseksi. Kun henkilö esimerkiksi aiheuttaa toiselle kipua tai saattaa toisen tiedottomaan tilaan lyömällä tätä nyrkillä kasvoihin, on henkilö tuomittava pahoinpitelystä, jos hän on syyntakeinen, eli jos hän ei esimerkiksi kärsi mielentilan häiriöstä. Henkilön on myös täytynyt aiheuttaa seuraus tahallaan.
Joissain tilanteissa soveltuvat kuitenkin niin sanotut vastuuvapausperusteet. Näiden perusteiden mukaan rikoksentekijää ei voida pitää syyllisenä rikokseen, jos hänen katsotaan toimineen tietyn, hyväksyttävän, motiivin pohjalta. Oikeutettu itsepuolustus, jota laissa kutsutaan hätävarjeluksi, on tällainen vastuuvapausperuste.
Lain mukaan niin sanottu hätävarjelu on kyseessä, kun joku tekee tarpeellisen puolustusteon aloitetun tai välittömästi uhkaavan oikeudettoman hyökkäyksen torjumiseksi. Puolustusteon tarpeellisuutta ja oikeellisuutta arvioitaessa otetaan huomioon hyökkäyksen laatu ja voimakkuus, puolustautujan ja hyökkääjän henkilökohtaiset ominaisuudet sekä tilanteen muut olosuhteet. Tekoa on myös pidettävä kokonaisuutena arvioiden puolustettavana, jotta hätävarjeluun vastuuvapausperusteena voidaan vedota. Jos henkilö on siis esimerkiksi lyönyt toista nyrkillä kasvoihin torjuakseen toisen hyökkäyksen itseään kohtaan, voidaan tekoa pitää hätävarjeluna, eikä henkilöä tuomita pahoinpitelystä rangaistavaksi.
Jos teko kuitenkin ilmeisesti ylittää puolustettavana pidetyn teon, voidaan siitä tuomita rikoslain mukaan esimerkiksi pahoinpitelystä säädetyllä tavalla. Jos henkilö siis ei ole ainoastaan lyönyt toista nyrkillä kasvoihin, vaan alkanut potkia tätä, kun toinen on jo menettänyt tajuntansa ja makaa maassa, voidaan teon katsoa ylittäneen puolustettavana pidetyn rajan. Jos puolustuksessa on ylitetty niin sanotun hätävarjelun rajat, tekijä on kuitenkin rangaistusvastuusta vapaa, jos olosuhteet olivat sellaiset, ettei tekijältä kohtuudella olisi voinut vaatia muunlaista suhtautumista, kun otetaan huomioon hyökkäyksen vaarallisuus ja yllätyksellisyys sekä tilanne muutenkin.
Oikeutettu itsepuolustus vaikuttaa tuomioon ja rangaistukseen niin, että syytetty vapautuu vastuustaan, eikä saa rangaistusta. Vaikka syyllinen vapautettaisiin rikosoikeudellisesta vastuusta, hän voi joutua joka tapauksessa korvaamaan aiheuttamaansa vahingon vahingonkorvauslain perusteella sille, jolle hän on aiheuttanut vahinkoa tai kipua.
Jos sinulla on lisäkysymyksiä itsepuolustuksesta ja sen vaikutuksesta rikosoikeudelliseen vastuuseen ja rangaistukseen, voit ottaa yhteyttä lakimieheen esimerkiksi soittamalla lakipuhelimeen.
Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.
Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.
Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:
Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.