Minilex - Lakipuhelin

Valmismatkan peruutus ja korvaava matka

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Koska valmismatka on eräänlainen sopimus, on matkustajan ohella matkanjärjestäjällä tietyissä tilanteissa oikeus peruuttaa valmismatka. Matkanjärjestäjä saa peruuttaa valmismatkan esimerkiksi vähäisen osanottajamäärän tai ylivoimaisen esteen vuoksi. Peruuttamisen syystä riippumatta matkustajalla on kuitenkin tietyin rajoituksin oikeus vaatia uusi korvaava matka.

Matkustaja saa lähtökohtaisesti vaatia uuden vastaavan matkan alkuperäisestä valmismatkasta maksamallaan hinnalla. Jos sen sijaan korvaavan matkan järjestämisestä aiheutuisi matkanjärjestäjälle kohtuuttomia kustannuksia tai kohtuutonta haittaa, saa matkanjärjestäjä kieltäytyä korvaavan valmismatkan järjestämisestä. Tällainen tilanne saattaa olla esimerkiksi silloin, kun matkanjärjestäjän tuotannossa ei enää ole peruutettua valmismatkaa vastaavia matkoja. Korvaavan matkan ei tarvitse olla täysin alkuperäistä valmismatkaa vastaava, vaan valmismatkasopimuksen osapuolet voivat myös sopia alkuperäistä valmismatkaa halvemmasta korvaavasta matkasta. Tällöin matkustajalle on kuitenkin palautettava hintojen ero. Sama koskee tilannetta, jossa uuteen korvaavaan matkaan ei sisälly kaikkia alun perin sovittuja palveluksia. Jos sen sijaan korvaavaa matkaa ei ollenkaan järjestetä, on matkustajalle palautettava viivytyksettä hänen maksusuorituksensa.

Vastaavasti kuin valmismatkan peruuntuessa on matkustajalla oikeus korvaavan matkaan myös purun vaihtoehtona.

- Lakipuhelin neuvoo joka päivä klo 6 - 24 -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa