» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Tapauksessa oli kyse tilanteesta, jossa A oli työskennellyt pintakäsittelijänä Reu-Met Oy:ssä, josta oli myöhemmän sulautumisen johdosta tullut Aurajoki Oy. A:lle diagnosoitiin ammattitautina astma, minkä johdosta hän oli 100 prosentin työkyvyn alentumisen perusteella 28.10.2001-30.6.2004 tapaturmaeläkkeen piirissä. 1.7.2004 vakuutusyhtiössä tehdyn päätöksen perusteella hänen työkykynsä alentuma vähennettiin 50 prosenttiin lukien toistaiseksi, mihin A on hakenut muutosta. Tapaturmavakuutuslain 16 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaisesti edellä kuvattu tapahtumakulku tarkoitti sitä, että A:n työkyvyttömyyseläke on ollut 30.6.2004 saakka 85 prosenttia hänen vuosityöansioistaan ja 1.7.2004 lukien puolet tästä. A vaati työnantajaltaan vahingonkorvausta saamatta jääneen työansion ja tapaturmaeläkkeen välisenä erotuksena. Tapauksen varsinaisena pääkysymyksenä olivat kuitenkin todistustaakan määräytyminen ja oikeudenkäyntimenettely kuvatun kaltaisessa asiassa.
Käräjäoikeuden mukaan Aurajoki Oy oli työsopimuslain 51 §:n 1 momentin nojalla velvollinen korvaamaan A:lle aiheutuneen vahingon. A:n ansionmenetystä koskeneen korvausvaatimuksen osalta käräjäoikeus puolestaan totesi, että A:lle on aiheutunut vahinkoa, jos eläkkeen määrä ja muut A:n saamat etuudet jäivät rahalliselta arvoltaan pienemmiksi kuin hänen poisjäänyt työansionsa. Käräjäoikeuden mukaan A:n saamasta lääkärinlausunnosta ei ollut löydettävissä perustelua hänen työkykynsä alentuman muutokseen 100 prosentista 50 prosenttiin, minkä johdosta A:n laskelmat hänen päätöksen jälkeiselläkin ajalla kärsimästään ansionmenetyksestä hyväksyttiin. A:n saaman eläkkeen ja etuuksien määrän ja hänen poisjääneiden työansioidensa erotuksena käräjäoikeus tuomitsi Aurajoki Oy:n maksamaan hänelle vahingonkorvausta ansionmenetyksestä 1.1. ja 31.12 väliseltä ajalta, samalta ajanjaksolta seuraavana vuonna sekä 1.1 ja 31.10.2004 väliseltä ajalta.
Aurajoki Oy valitti käräjäoikeuden päätöksestä hovioikeuteen. Hovioikeus kiinnitti arvioinnissaan huomiota ensinnäkin siihen, että täyden tapaturmaeläkkeen määrä (85 prosenttia poisjääneestä vuosityöansiosta) on laskettu sen vuoksi kyseiseen prosenttilukemaan, että työkyvyttömyyden johdosta työssäkäyntiin liitännäiset kustannukset kuten työmatkat jäävät syntymättä. Vahingon aiheutumisen näyttäminen toteen edellytti hovioikeuden mukaan työntekijän näyttöä siitä, että edellä mainittu seikka huomioiden tapaturmaeläke jää pienemmäksi kuin poisjääneet työansiot. Kun A ei ollut kyennyt näyttämään, että hänen työkyvyttömyytensä aiheuttama taloudellinen vahinko olisi muodostunut suuremmaksi kuin täysi tapaturmaeläke, A:lla ei ollut hovioikeuden mukaan oikeutta saada Aurajoki Oy:lta ansionmenetyskorvausta täyden tapaturmaeläkkeen ylittävältä osalta. Lisäksi hovioikeus totesi, että A:n työkyvyttömyyden alentuman muutosta 50 prosenttiin koskevaa päätöstä ei oltu vielä lainvomaisesti ratkaistu, minkä johdosta kanne todettiin täyden tapaturmaeläkkeen ja alentuneen eläkkeen väliseen erotukseen perustuneen ansionmenetyskorvausvaatimuksen osalta ennenaikaiseksi. Näin ollen hovioikeus muutti käräjäoikeuden tuomiota ja hylkäsi A:n korvausvaatimuksen.
A:lle myönnettiin asiassa valituslupa korkeimpaan oikeuteen. Korkein oikeus oli hovioikeuden osalta samoilla linjoilla näyttövelvollisuuden jakautumisen osalta lausuen, että lähtökohtana vahingonkorvausasioissa on vahingon aiheutumisesta korvausta vaatineen velvollisuus näyttää toteen vahingon todellinen aiheutuminen. Korkeimman oikeuden mukaan tulon menetykseen liitännäiset seikat perustuvat suurilta osin henkilökohtaisiin asioihin, minkä johdosta työntekijällä voidaan katsoa olevan paras mahdollisuus näiden oikeaan selvittämiseen. Asianosaiset olivat kumpainenkin vedonneet siihen, että näyttövelvollisuus kuuluu toiselle, ja oikeusasteet olivat keskittyneet vain arvioimaan todistustaakan jakautumista, jolloin asian ratkaisemisen kannalta oleelliset tiedot olivat jääneet korkeimman oikeuden näkemyksen mukaan puutteellisiksi. Korkeimman oikeuden mukaan tuomioistuimilla on kyselyoikeuden lisäksi kyselyvelvollisuus, minkä johdosta alempien oikeusasteiden olisi tullut asiassa tehdä päätös todistustaakan jakautumisesta ja tämän jälkeen antaa toiselle asianosaiselle mahdollisuus vastanäytön esittämiseen. Kun näin ei oltu menetelty, oli asian ratkaisemiseksi käytettävissä puutteellinen määrä tietoa, ja korkein oikeus totesi, että asiassa oli tällöin tapahtunut menettelyvirhe, jonka perusteella tapaus palautettiin käräjäoikeuden käsiteltäväksi. Korkein oikeus ei kumonnut tuomioita hovioikeuden kanteen ennenaikaisuutta koskeneen päätöksen osalta, mutta totesi, että mikäli vakuutusyhtiön päätös tulisi prosessin aikana lainvoimaiseksi, tulisi sen lopputulos ottaa huomioon asiaa käsiteltäessä.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa