» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Tapauksessa A kaatui 5.8.2011 työmatkallaan polkupyörällä, josta hän ei muistanut mitään. Seuraava muistikuva oli, kun työkaveri tilasi taksin ja he menivät lääkäriin. A:n kasvoihin oli tullut naarmuja ja vartaloon ruhjeita. Työterveysasemalla A oli ymmärtänyt ajan ja paikan, mutta puhe oli hidasta ja hänellä oli vaikeuksia muistaa tapahtunutta. Myöhemmin tehdyissä CT-tutkimuksessa sekä aivojen magneettitutkimuksissa ei kuitenkaan todettu traumalöydöksiä. A:lla oli esiintynyt tapaturman jälkeen huimausta, päänsärkyä, keskittymiskyvyn vaikeuksia ja tarkkaavaisuuden häiriöitä. Vakuutusyhtiö katsoi, että A:n naarmutasoiset vammat ja se, ettei kuvantamistutkimuksissa todettu aivoruhjetta, viittasivat lievätasoiseen aivotärähdykseen, mistä ei ole aiheutunut korvattavaa työkyvyttömyyttä enää 26.10.2011 jälkeen.
A haki muutosta tapaturma-asioiden muutoksenhakulautakunnalta. Muutoksenhakulautakunta hankki asiantuntijalausunnon ennen asian ratkaisemista neurologian dosentilta, joka totesi, että A on voinut saada tapaturmassa enintään aivotärähdystasoisen aivovamman, mikä ei aiheuta pitkää työkyvyttömyyttä. Muutoksenhakulautakunta hylkäsi A:n valituksen vedoten asiantuntijalausuntoon sekä siihen, että A:n työkyvyttömyys johtui neuropsykologisista oireista, jotka eivät ole todennäköinen seuraus tapaturmasta, koska tapaturman jälkeen alkuvaiheessa ei ole löydettyä merkittäviä poikkeamia testeistä.
A haki muutosta asiaan vakuutusoikeudesta. Se hylkäsi A:n valituksen ja hyväksyi samalla muutoksenhakulautakunnan päätöksen perustelut. Vakuutusoikeus katsoi selvitetyksi, ettei A ole saanut tapaturmassa aivotärähdystä suurempaa pään vammaa.
A sai valitusluvan korkeimpaan oikeuteen. A vaati valituksessaan, että vakuutusyhtiö velvoitetaan maksamaan hänelle työkyvyttömyydestä korvausta ajalta 26.10.2011 -31.12.2012 ja sairaanhoitokulut ajalta 16.11.2011 – 31.12.2012. Korkeimmassa oikeudessa kysymyksenä oli, onko A saanut 5.8.2011 sattuneessa työtapaturmassa aivotärähdystä vaikeamman aivovamman ja oliko A:n päänsärkyoireet sekä hänellä todetut neuropsykologiset oireet jotenkin syy-yhteydessä tapaturmaan ja siinä tulleeseen vammaan.
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri antoi lausunnon korkeimman oikeudelle, jossa se sanoi, ettei oireille ole osoitettavissa muuta vähänkään todennäköistä selittävää tekijää kuin kyseessä oleva tapaturma. Se, että aivojen kuvantamistutkimuksissa ei löydetty mitään, ei sulje pois aivovamman mahdollisuutta. Näin ollen katsottiin, että A on saanut tapaturmassa aivotärähdystä vaikeamman aivovamman. Myös 26.10.2011 jälkeen jatkuneet oireet ovat syy-yhteydessä sattuneeseen tapaturmaan.
Korkein oikeus soveltaa A:n tapaukseen tapaturmavakuutuslakia, joka oli voimassa tapaturman sattuessa. Lain 1 §:n 1 momentin ja 4 §:n 1 momentin mukaan työntekijällä on oikeus saada korvausta työtapaturman aiheuttamasta vammasta sekä sairaudesta. Vamma taikka sairaus katsotaan tapaturman aiheuttamaksi, mikäli vamman/sairauden ja tapaturman välillä on lääketieteellisesti arvioiden todennäköinen syy-seuraussuhde. Korkein oikeus totesi, että tässä tapauksessa itse tapaturmalle ei ole silminnäkijöitä, mutta asiaa arvioidaan sen mukaan, mitä vakuutettu on kertonut, lääketieteellisen selvityksen ja muun selvityksen avulla. Kaikki selvitykset asiassa viittaavat siihen, ettei A:n tapaturma ole ollut liike-energialtaan mitenkään vähäinen.
Joulukuussa 2008 julkaistu aivovammojen käypä hoito –suosituksen mukaisesti vain hyvin lievää aivovammaa voidaan kutsua aivotärähdykseksi. Siinä on esitetty aivovamman määritelmä, jonka mukaan aivovamman tulee päähän kohdistuneen trauman lisäksi liittyä ainakin jotain seuraavista: tajunnan menetys tai muistin menetys, toimintakyvyn muutos, paikallista aivovauriota osoittava neurologinen oire taika löydös tai aivojen kuvantamistutkimuksissa todettava vammamuutos. A:n kohdalla tapaturman jälkeen muistiaukon pituudeksi on määritelty 15–20 minuuttia. A:n työkaveri on tapauksessa kertonut A:n olleen sekava tapaturman jälkeen. A:n oireiden, kuten tarkkaavaisuushäiriöiden, tiedetään voivan liittyvän aivovamman jälkitilaan. Tapaturman jälkeen suoritetussa CT-tutkimuksessa sekä aivojen magneettikuvaksissa ei kuitenkaan todettu tapaturmalöydöksiä. Nämä voivat kuitenkin olla normaaleja keskivaikean aivovamman saaneilla henkilöillä. Näin ollen katsotaan, ettei kuvantamistutkimusten normaalit tutkimuslöydökset voi sulkea pois tilannetta, että A olisi saanut tapaturmasta aivotärähdystä vaikeampaa aivovammaa. Nämä seikat huomioon ottaen korkein oikeus katsoi, että A on tapaturmassa saanut todennäköisesti aivotärähdystä vaikeamman aivovamman.
Tapaturman jälkeen A oli oireillut ensimmäiset viikot päänsäryllä ja pahoinvoinnilla. Sitten hänellä todettiin keskittymisvaikeuksia, tarkkaavaisuuden säätelyn häiriöitä ja toiminnan sekä ajattelun jähmeyttä. Selityksen mukaan A:n oirekuvat tukevat johtopäätöstä, että oireet ovat syy-yhteydessä tapaturmassa saamaan aivovammaan. Syy-seuraussuhdetta tukee myös se, että oireet ovat ilmaantuneet vasta tapaturman jälkeen. Korkein oikeus totesi, ettei muuta selittävää tekijää A:n neuropsykologiselle oireistolle ole esitetty.
Näin ollen korkein oikeus katsoi, että A on saanut 5.8.2011 tapahtuneessa tapaturmassa todennäköisesti aivotärähdystä vaikeamman aivovamman ja A:n oireet ja neuropsykologinen oireisto ovat todennäköisessä syy-yhteydessä hänen tapaturmassa saamaansa aivovammaan. Korkein oikeus kumosi vakuutusoikeuden päätöksen. Korkein oikeus määräsi vakuutusyhtiön maksamaan A:lle aivotärähdystä vaikeamman aivovamman sekä tähän syy-yhteydessä olevan päänsärky- ja neuropsykologisen oireiston takia lainmukaisen korvauksen. Asia palautetaan vakuutusoikeuteen asiassa aiheutuvia toimenpiteitä varten.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa