» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO:2016:79 oli kysymys vastuusta rakennusurakan virheistä takuuajan jälkeen, kun urakoitsija oli olennaisella tavalla laiminlyönyt sovitun laadunvarmistuksen rakennusurakan aikana. Bussivarikko- ja salibandyhallin katto oli rakennettu laskutyöurakkana ja hallin katto oli painunut, koska katon profiilipelti oli ollut liian alhainen eikä vastannut rakennesuunnitelman vaatimuksia. Profiilispellin virheellisyys oli johtunut pääurakoitsijan alihankkijana toimineen yrityksen tietokoneohjelmassa olleesta mitoitusvirheestä. Urakka oli valmistunut marraskuussa 2007 ja katon painuminen oli huomattu takuuajan päätyttyä. A vaati kanteellaan B:ltä korvausta katon korjauskuluista 947 702,98 euroa korkoineen. B oli A:n kanteen mukaan vastuussa virheessä takuuajan jälkeenkin, koska se oli laiminlyömällä olennaisesti sovitun laadunvarmistusvelvollisuutensa toiminut törkeän huolimattomasti ja jättänyt täyttämättä urakkasopimuksen mukaisen suoritusvelvollisuutensa. B katsoi, ettei mikään vahingon aiheuttaneista syistä ollut vastaajan vastuulla.
Käräjäoikeus katsoi, että urakoitsija B oli jättänyt osan sopimuksesta täyttämättä, kun pelti ei ollut vastannut kestävyydeltään tilaajan asettamia edellytyksiä. Näin ollen vastaaja oli vastuussa mitoitusvirheen aiheuttamasta vahingosta. Rakennusurakan yleisten sopimusehtojen (YSE 1998) 24 §:n mukaan urakoitsija vastaa kaikista urakkaan kuuluvista velvoitteita eikä alihankkijan käyttäminen vaikuta urakoitsijan sopimusvastuuseen. Rakennusurakoitsijan takuuajan jälkeinen vastuu kattoi niin ikään myös aliurakoitsijoiden ja -hankkijoiden virheet. Käräjäoikeus otti kantaa myös vahingon suuruuteen tuottamuksen astetta arvioitaessa. Käräjäoikeus velvoitti B:n korvaamaan A:lle menettelyllään aiheuttamansa vahingon 770 464, 82 euroa korkoineen.
B valitti hovioikeuteen ja vaati kanteen hylkäämistä ja toissijaisesti korvausvelvollisuuden määrän alentamista. B:n mukaan ensisijainen vastuu kuului tilaajana A:lle. Hovioikeus katsoi käräjäoikeuden tavoin, että katon vaurioituminen johtui siitä, että pellin lujuusarvo oli mitoitettu heikommaksi kuin sen piti olla. Hovioikeus katsoi, että B vastasi alihankkijansa suorituksesta ja tämän toimittaman tuotteen virheellisyydestä. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota. B valitti edelleen korkeimpaan oikeuteen.
Korkeimmassa oikeudessa arvioinnin kohteena oli nimenomaisesti kysymys siitä, oliko B urakoitsijana vastuussa virheestä takuuajan jälkeenkin YSE 30 §:ssä mukaisin perustein ja oliko urakoitsija vastuussa sillä perusteella, että virhe oli aiheutunut urakoitsijan törkeästä laiminlyönnistä vai sillä perusteella, että virhe oli seurausta sovitun laadunvarmistuksen olennaisesta laiminlyönnistä. Korkein oikeus totesi, että urakoitsijan olisi sopimusasiakirjojen mukaan tullut valvoa hankintojen laatua ja että asiakirjoissa oli viitattu nimenomaisiin teräsrakenteita koskeviin Suomen rakentamismääräyskokoelman ohjeisiin. Asiassa oli täysin riidatonta se, että valmistajan ohjelmistovirheen johdosta levyjen tukikestävyys oli ollut vain noin puolet sopimuksenmukaisesta tasosta. Urakan sopimusasiakirjoissa edellytetty valmistusvaiheen laadunvarmistus oli laiminlyöty ja levyjen virheellisyys oli jäänyt havaitsematta. Näin korkein oikeus katsoi B:n laiminlyöneen sille urakoitsijana kuuluneen laadunvarmistuksen profiilipeltilevyjen osalta. Kantavan rakenteen virhe oli ollut koko rakennuksen käytettävyyden ja turvallisuuden kannalta keskeinen. Siten laadunvarmistuksen merkitys myös kasvaa, kun kysymys oli sellaisen tarvikkeen tai osan hankinnasta, jolla oli keskeinen vaikutus rakennuksen kestävyyteen sekä käytön turvallisuuteen. Tämän vuoksi korkein oikeus katsoi B:n olennaisesti laiminlyöneen sovitun laadunvarmistuksen, eikä asiassa siten ollut tarvetta erikseen lausua siitä, oliko urakoitsija vastuussa takuuajan jälkeen ilmenneestä virheestä törkeän laiminlyönnin johdosta. Korkein oikeus ei näin ollen muuttanut hovioikeuden tuomita.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa