» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Korkeimman oikeuden ratkaisussa 2016:20 oli kysymys vahingonkorvauksen määräämisestä kärsimyksestä ja perus- ja ihmisoikeusrikkomuksesta. Poliisilaitos oli hylännyt N:n oleskelulupahakemuksen. Hallinto-oikeus ei ollut muuttanut päätöstä. Tämän jälkeen ulkomaalaisvirasto oli määrännyt N:n karkotettavaksi. Ratkaisut olivat perustuneet siihen, että suojelupoliisi ei ollut puoltanut N:n hakemusta. Suojelupoliisin lausunnot olivat olleet salaisia valtion turvallisuuden vuoksi, minkä takia N tai asiaa käsitelleet viranomaiset eivät olleet saaneet niistä tietoa. Hovioikeus oli katsonut, että hallinto-oikeus oli menetellyt virheellisesti, kun se ei ollut ottanut selvää suojelupoliisin lausunnon perusteista. Hovioikeus oli tuominnut N:lle vahingonkorvauslain nojalla korvausta kärsimyksestä.
Korkeimman oikeuden tutkittavana oli, estikö vahingonkorvauslain 3 luvun 5 §:n kannerajoitus vahingonkorvauskanteen tutkimisen vahingonkorvauslakiin perustuvana. Mikäli näin oli, korkeimman oikeuden arvioitavana oli vielä kysymys siitä, voitiinko vahingonkorvausta tuomita N:n perus- ja ihmisoikeuksiin kohdistuneen loukkauksen johdosta.
N oli myöhemmin hakenut uudelleen turvapaikkaa. Ulkomaalaisvirasto oli myöntänyt hänelle turvapaikan ja oleskeluluvan.
Hovioikeus oli katsonut, ettei hallinto-oikeus ollut asiaa käsitellessään noudattanut asian laatu ja tarkoitus huomioon ottaen kohtuudella asetettavia vaatimuksia, koska se ei voinut asianmukaisesti arvioida oleskeluluvan epäävän päätöksen perusteena olevia seikkoja. Tällä perusteella hovioikeus oli velvoittanut valtion korvaamaan N:lle aiheutuneen vahingon.
Korkein hallinto-oikeus oli hylännyt N:n hallinto-oikeuden päätökseen kohdistuneen purkuhakemuksen. Se oli lausunut, ettei hallinto-oikeuden menettelyssä ollut havaittavissa virheitä eikä päätös ollut perustunut ilmeisen väärään lain soveltamiseen. Hovioikeus oli todennut, että korkeimman hallinto-oikeuden ylimääräiseen muutoksenhakuhakemukseen antamalla ratkaisulla ei ollut vahvistettu eikä voitu vahvistaa, oliko vaaditulle vahingonkorvaukselle perusteita asian käsittelyssä N:n mukaan tapahtuneen menettelyvirheen vuoksi. Tämän perusteella hovioikeus oli katsonut, ettei korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisun oikeusvoimavaikutus estä vaatimuksen esittämistä ja kanteen tutkimista.
Vahingonkorvauslain 3 luvun 2 §:n mukaan julkisyhteisö on velvollinen korvaamaan julkista valtaa käytettäessä virheen tai laiminlyönnin johdosta aiheutuneen vahingon. Korvausvastuu koskee kuitenkin vain niitä tilanteita, joissa toimen tai tehtävän suorittamiselle sen laatu ja tarkoitus huomioon ottaen kohtuudella asetettuja vaatimuksia ei ole noudatettu. Vahingonkorvauslain 3 luvun 5 §:n mukaan kannetta valtioneuvoston, ministeriön, valtioneuvoston kanslian, tuomioistuimen tai tuomarin päätöksestä aiheutuneen vahingon korvaamisesta ei saa nostaa, ellei päätöstä ole muutettu tai kumottu taikka ellei virheen tehnyttä ole todettu syylliseksi virkarikokseen tai velvoitettu korvaamaan vahinkoa.
Hallinto-oikeuden päätökseen ei ole ollut varsinaista muutoksenhakuoikeutta ja korkein hallinto-oikeus on hylännyt ylimääräistä muutoksenhakua koskevan hakemuksen. Ketään hallinto-oikeuden ratkaisuun osallistunutta tuomaria ei ole todettu syylliseksi virkarikokseen tai velvoitettu korvaamaan vahinkoa. Tämän takia vahingonkorvauslain 3 luvun 5 § estää vahingonkorvauskanteen tutkimisen vahingonkorvauslain perusteella.
N oli vaatinut korvausta myös sillä perusteella, että hallinto-oikeuden menettely oli loukannut hänen perus- ja ihmisoikeuksiaan. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännössä ollaan edellytetty asiaa ratkaisevan tuomioistuimen perehtyvän sellaiseenkin aineistoon, joka on valtion turvallisuuden vuoksi pidettävä asianosaisilta salassa, ja arvioitava, onko turvallisuusviranomaisten sen perusteella tekemillä johtopäätöksillä perusteita. Kun hallinto-oikeus ei ollut perehtynyt aineistoon, joka oli ollut salaista, se oli menetellyt tavalla, joka Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuolloisen oikeuskäytännön mukaan muodosti ihmisoikeussopimuksen 13 artiklan rikkomisen. Menettely oli myös vastoin perustuslain 21 §:n velvollisuutta taata perus- ja ihmisoikeuksien toteutuminen.
Tämän perusteella korkein oikeus katsoi, että hallinto-oikeudessa on loukattu N:n perus- ja ihmisoikeuksia. N:llä on oikeus saada korvausta hänelle aiheutuneesta vahingosta, jos loukkausta voidaan pitää riittävän vakavana ja jos vahingon aiheutuminen on syy-yhteydessä loukkaukseen. N oli hallinto-oikeuden päätöksellä määrätty karkotettavaksi ja hän oli ollut karkotusuhan alaisena aina 3.1.2006 asti, jolloin karkotuspäätös oli kumottu ja hänelle oli myönnetty oleskelulupa. Enää ei ole mahdollista päätellä, millä tavalla suojelupoliisin lausunnon perusteena olleet seikat olisivat vaikuttaneet päätöksen lopputulokseen, jos hallinto-oikeus olisi ottanut niistä selvää. Se, että N:lle myöhemmin myönnettiin oleskelulupa kuitenkin viittaa siihen, että ne olisivat todennäköisesti vaikuttaneet olennaisesti menettelyn lopputulokseen. Tämän perusteella korkein oikeus katsoo, että hallinto-oikeuden virheellinen menettely on ollut syy-yhteydessä siihen, että N on määrätty karkotettavaksi ja ollut karkotusuhan alaisena 3.1.2006 asti.
Korkein oikeus velvoitti Suomen valtion korvaamaan N:lle korvauksena kärsimyksestä 5000 euroa korkolain 4 §:n 1 momentissa tarkoitettuine viivästyskorkoinen 4.2.2009 eli haasteen tiedoksiannosta lukien.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa