» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Korkeimman oikeuden ratkaisussa 1980-II-7 oli kysymys elatusavusta vahingonkorvauksena. Vahingonkorvausvaade perustui siihen, että A oli surmannut elatusapuun alkuperäisesti velvoitetun B:n. A oli potkinut B:tä puukengällä päähän niin, että B oli kuollut saamiinsa vammoihin.
Asiaa käsiteltiin ensiasteena Turun raastuvanoikeudessa. Raastuvanoikeus katsoi selväksi sen, että A oli aiheuttanut B:n kuoleman. A tuomittiin törkeästä pahoinpitelystä ja kuolemantuottamuksesta. Raastuvanoikeus lisäksi velvoitti A:n vahingonkorvauksena suorittamaan elatusapua B:n lapsille C:lle ja D:lle, jotka rikoksen johdosta olivat jääneet tarpeellista elatusta vaille. Vahingonkorvauksena tuomitun elatusavun määrä oli kummallekin 193 markkaa kuukaudessa, kunnes lapset täyttävät 20 vuotta.
Sekä syyttäjä että A valittivat raastuvanoikeuden tuomiosta hovioikeuteen. Hovioikeus korotti A:n tuomiota törkeästä pahoinpitelystä sekä kuolemantuottamuksesta. Se kuitenkin katsoi raastuvanoikeuden määräämän elatusavun liian korkeaksi ja alensi sen 185 markkaan kuukaudessa siihen saakka, kunnes lapset kumpikin täyttivät 18 vuotta tai sitä ennen kykenivät itsensä elättämään. Alentumista perusteltiin elinkustannusindeksillä ja sillä, että C ja D saivat B:n kuoleman johdosta perhe-eläkettä. Siksi hovioikeus katsoi kohtuulliseksi elatusavun määräksi B:n kuolinhetken mukaisen yleisen elatusavun määrän.
Molemmat osapuolet valittivat hovioikeuden tuomiosta korkeimpaan oikeuteen, joka myönsi valitusluvat. Tutkittuaan asian korkein oikeus ei kuitenkaan katsonut tarpeelliseksi muuttaa hovioikeuden tuomiota ja siten se jäi pysyväksi.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa