» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Tapauksessa on pääosin kyse siitä, minkä verran henkilö voi saada korvausta pahoinpitelyn johdosta ja miten korvauksen määrään vaikuttaa Kansaneläkelaitoksen maksama sairauspäiväraha.
A ajoi syytettä Tampereen käräjäoikeudessa B:tä vastaan. A lausui kanteessaan, että B oli pahoinpidellyt häntä 9.10.1993. Pahoinpitelyn seurauksena A oli ollut työkyvyttömänä 9.10-15.11.1993. Pahoinpitelystä A oli saanut kallovammoja. A vaati, että B tuomitaan rangaistukseen ja, että B velvoitetaan suorittamaan hänelle korvausta ansionmenetyksestä ajalta 9.10.-15.11.1993. Kokonaisuudessaan A vaati B:ltä 8 506,40 markkaa. Edellä lausutusta summasta tuli kuitenkin vähentää Kansaneläkelaitoksen maksama sairauspäiväraha 1 961,40 markkaa, joka oli ajalta 21.10.-15.11.1993.
A pohti sitä seikkaa, jos hänen katsotaan menettäneen palkkaa vain määräaikaisen työsopimuksen päättymispäivään saakka, joka olisi päättynyt 29.10.1993. Näin ollen A ilmoitti, että hänen palkkansa ajalta 9.10 - 29.10.1993 olisi ollut 4 939,20 markkaa. Tästä oli kuitenkin vähennettävä Kansaneläkelaitoksen ajalta 21.10 - 29.10.1993 maksama sairauspäiväraha 747,20 markkaa. Näin ollen A:n mukaan korvaus palkanmenetyksestä tulisi olla ainakin 4 192 markkaa korkoineen.
Käräjäoikeuden mukaan B oli pahoinpidellyt A:ta lyömällä tätä avokämmenellä päähän. Tämän seurauksena A oli kaatunut, ja tästä kaatumisesta oli seurannut kallonpohjan murtuman ja verenvuoto välikorvaan. Käräjäoikeus tuomitsi B:n sakkorangaistukseen ja velvoitti B:n suorittamaan Kansaneläkelaitokselle sen A:lle ajalta 21.10. - 15.11.1993 maksama sairauspäiväraha 1 961,40 markkaa korkoineen. Käräjäoikeus myös velvoitti B:n suorittamaan A:lle työansion menetyksestä ajalta 9.-29.10.1993 korvauksena 4 932,20 markkaa. Tästä summasta tuli vähentää Kansaneläkelaitoksen A:lle maksaman 1 961,40 markalla. Enemmälti A:n vaatimukset käräjäoikeus hylkäsi. Lisäksi B velvoitettiin suorittamaan A:lle korvausta sairauskuluista sekä kivusta ja särystä. Kaiken kaikkiaan B:n tuli korvata yhteensä 6 731,80 markkaa 16 prosentin korkoineen 9.10.1993 alkaen.
A valitti asiasta Turun hovioikeuteen. Hovioikeuden mukaan A ei ollut näyttänyt minkäänlaista selvitystä siitä, että työsuhde olisi jatkunut määräaikaisen työsopimuksen päättymispäivämäärän jälkeen. Edes sen seurauksena, ettei pahoinpitelyä ollut tapahtunut, ei A ollut näyttänyt minkäänlaista selvitystä, että työsuhde olisi jatkunut päättymispäivämäärän jälkeen. A oli sairausvakuutuslain mukaan saanut sairauspäivärahaa 1 961,40 markkaa kansaneläkelaitokselta. Tämän maksamisen perusteena oli ollut B:n aiheuttama työkyvyttömyys A:lle. Sairausvakuutuslain mukaan A:n oikeus B:ltä saada palkanmenetyksenä suoritetun päivärahan siirtyi Kansaneläkelaitoksen oikeudeksi periä B:ltä tämä summa kokonaisuudessaan. Näin ollen käräjäoikeus oli menetellyt asiassa oikein hovioikeuden mukaan. Näiden perusteluiden mukaan käräjäoikeuden tuomiota ei muuteta hovioikeuden toimesta.
A on saanut valitusluvan korkeimpaan oikeuteen 19.9.1995. A esittää samoja vaatimuksia kuin aikaisemminkin. Kansaneläkelaitos on antanut vastauksen valitukseen, mutta B ei käyttänyt oikeuttaan antaa vastausta valitukseen.
Korkeimman oikeuden mukaan, kuten muidenkin oikeuksien mukaan, ei oltu esitetty minkäänlaista näyttöä siitä, että A:n määräaikainen, 29.10.1993, päättyvä työsuhde tulisi jatkumaan, vaikka pahoinpitelyä ei olisi tapahtunutkaan A:lle. Tämän vuoksi A:lla on oikeus saada ansionmenetystä korvauksena B:ltä ajalta 9.10.-29.10.1993. Palkanmenetys tuolta ajalta on ollut ilmoituksen mukaan 4 939,20 markkaa.
Sairausvakuutuslain mukaan A:n oikeus vahingonkorvaukseen B:ltä on siirtynyt kansaneläkelaitokselle suoritetun päivärahan määrään saakka, kuten edellä on jo mainittu. Näin ollen A:n oikeus vahingonkorvaukseen B:ltä on siirtynyt Kansaneläkelaitokselle, kun Kansaneläkelaitos oli suorittanut A:lle sairauspäivärahaa siltä ajanjaksolta, jolta A:lla on ollut oikeus saada B:ltä korvausta ansionmenetyksenä. Tämän määrä on 727,20 markkaa, jonka Kansaneläkelaitos on A:lle suorittanut. Näin ollen B on velvollinen A:lle suorittamaan ansionmenetyksenä 4 939,20 markkaa vähennettynä 727,20 markalla eli yhteensä 4 192 markkaa korkoineen.
Korkein oikeus muuttaa hovioikeuden tuomiota. B:n A:lle työansion menetyksenä suoritettava korvaus korotetaan 4 192 markkaan. Näin ollen B:n tulee suorittaa A:lle yhteensä 7 946 markkaa 16%:n korkoineen korvausta aina 9.10.1993 alkaen.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa