Minilex - Lakipuhelin

Mitä tarkoittaa lahjavero ja perintövero?

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Perintönä, testamentilla tai lahjana omaisuutta saavalla on velvollisuus suorittaa siitä valtiolle veroa. Lahjaverotus on muuttunut vuoden 2017 alusta lähtien ja lahjaveroon vaikuttaa milloin lahja on saatu. Lahjavero määräytyy uuden asteikon mukaan, mikäli lahja on saatu 1.1.2017 tai sen jälkeen. Lahjaveroa on suoritettava silloin, kun omaisuutta siirtyy lahjana toiselle ja lahjan arvo on vähintään 5 000 euroa. Perintöveroa suoritetaan omaisuudesta, joka on saatu perintönä tai testamentilla, mikäli perinnönjättäjä, perillinen tai testamentinsaaja asui Suomessa kuolinhetkellä.

Lahjaveroa tulee suorittaa silloin, kun omaisuutta siirtyy lahjana toiselle, jos lahjanantaja tai lahjansaaja asuu Suomessa lahjoitushetkellä eli heillä on Suomessa varsinainen asunto ja koti sekä Suomessa olevasta kiinteästä omaisuudesta sekä yhteisön osakkeista tai osuuksista, jonka varoista yli 50 prosenttia muodostuu Suomessa olevasta kiinteästä omaisuudesta. Lahjaveron suorittamisvelvollisuus alkaa silloin, kun lahjansaaja saa haltuunsa lahjan. Jos alaikäinen saa veronalaisen lahjan vanhemmiltaan, verovelvollisuus alkaa lahjoituksen tekemisajankohdasta. Lahjat verotetaan erikseen tapauksessa, jossa ne on saatu eri antajilta.

Lahjaveroa ei ole tarpeen suorittaa tavanomaisesta koti-irtaimistosta, joka on tarkoitettu lahjansaajan tai lahjansaajan perheen henkilökohtaiseen käyttöön, mikäli lahjan arvo ylitä 5 000 euroa. Lahjaveroa ei suoriteta myöskään jonkun kasvatusta, koulutusta tai elatusta varten annetusta, jos lahjansaajalla ei ole mahdollisuutta käyttää lahjoitettua määrää muuhun tarkoitukseen. Lahjaveroa ei makseta muistakaan alle 5 000 euron arvoisista lahjoista. Lahjansaajan tulee maksaa lahjaveroa, jos hän on saanut samalta lahjanantajalta kolmen vuoden kuluessa useampia lahjoja, joiden arvo yhdessä on vähintään 5 000 euroa.

Perintöveron suorittamiseen ovat velvollisia perilliset sekä testamentinsaajat. Perillisen ja testamentinsaajan velvollisuus perintöveron suorittamiseen alkaa, kun perinnönjättäjä kuolee. Perintöveroa ei tarvitse maksaa silloin, jos perinnön arvo on alle 20 000 euroa. Perintöveroa maksetaan näin ollen 20 000 euron tai yli 20 000 euron perinnöstä. Perintöveron suuruuteen vaikuttavia tekijöitä ovat sukulaisuussuhde sekä perinnön arvo.

Lahjaveron maksaminen tulee kyseeseen siis silloin, kun omaisuutta siirtyy toiselle ja lahjan arvo on vähintään 5 000 euroa. Lahjaveroa pidetään välttämättömänä, koska katsotaan, että sen olemassaololla ehkäistään perintöveron kiertämistä. Perintöveroa puolestaan suoritetaan perintönä tai testamentilla saadusta omaisuudesta, jos perinnönjättäjä, perillinen tai testamentinsaaja asui Suomessa kuolinhetkellä. Lahjaverosta ja perintöverosta sekä niihin liittyvistä asioista kannattaa keskustella tarkemmin lakimiehen kanssa. Lisätietoja aiheesta saat tarvittaessa alla olevasta lakipuhelimen numerosta.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]