Minilex - Lakipuhelin

Lahjaveron alaraja

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Lahjaveron alarajan alle jäävät lahjat ovat lahjaverosta vapaita. Lahjaveron alaraja ennen 1.1.2017 annetuissa lahjoissa on 4000 euroa. Lahjaveroa ei siis tarvitse maksaa, jos lahjan arvo on alle 4 000 euroa eikä kaikkien lahjojen yhteisarvo samalta lahjanantajalta ylitä 4 000 euroa kolmessa vuodessa. 1.1.2017 jälkeen lahjaveron alaraja on 5000 euroa.

Mikäli lahjansaajan saama lahja on vuonna 2017 yli 5 000 euroa tai hän on saanut kolmen vuoden aikana samalta lahjanantajalta useita lahjoja joiden yhteisarvo ylittää 5 000 euroa, on hänen tehtävä lahjaveroilmoitus verohallintoon. Lahjansaajan tehtävänä on myös maksaa lahjavero.

Lahjaverosta verovapaan lahjan alarajasta on kuitenkin olemassa poikkeuksia. Esimerkiksi koulutusta, kasvatusta tai elatusta varten annettu lahja on lahjaverotonta, jos sitä ei ole mahdollista käyttää muuhun tarkoitukseen. Lisäksi koti-irtaimistolahjoja joiden arvo ei ylitä 4 000 euroa, voidaan antaa useasti kolmen vuoden aikana ilman, että sen katsotaan kerryttävän kolmen vuoden aikana saatujen lahjojen enimmäisarvoa.

Lahjaverotuksen veroasteikot muuttuvat lähes joka vuosi, joten kannattaa soittaa lakipuhelimeen ja tarkastaa tietojen ajantasaisuus.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa