Minilex - Lakipuhelin

Lahjavero ja varainsiirtovero

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Lahjana omaisuutta saavalla on velvollisuus suorittaa siitä valtiolle veroa. Lahjaveroa tulee suorittaa tilanteessa, jossa omaisuutta siirtyy lahjana toiselle ja lahjan arvo on vähintään 5 000 euroa. Lahjaveron tarpeellisuutta on perusteltu sillä, että perintöveroa ei olisi mahdollista kiertää lahjaveron olemassaolon vuoksi. Varainsiirtoveroa tulee puolestaan suorittaa valtiolle kiinteistön ja arvopaperin luovutuksesta. Varainsiirtoveroa on maksettava oma-aloitteisesti.

Lahjaveron suorittamisvelvollisuus syntyy silloin, kun omaisuutta on siirtynyt lahjana toiselle, jos lahjanantaja tai lahjansaaja asuivat Suomessa lahjoitushetkellä eli heillä oli Suomessa varsinainen asunto ja koti sekä Suomessa olevasta kiinteästä omaisuudesta sekä yhteisön osakkeista tai osuuksista, jonka varoista yli 50 prosenttia muodostuu Suomessa olevasta kiinteästä omaisuudesta. Velvollisuus lahjaveron maksamiseen alkaa siitä ajankohdasta, kun lahjansaaja saa haltuunsa lahjan. Tapauksessa, jossa alaikäinen saa veronalaisen lahjan vanhemmiltaan, verovelvollisuus alkaa lahjoituksen tekemisajankohdasta. Lahjat verotetaan erikseen silloin, kun ne on saatu eri antajilta.

Lahjaveroa ei tarvitse suorittaa tavanomaisena pidettävästä koti-irtaimistosta, joka on tarkoitettu lahjansaajan tai lahjansaajan perheen henkilökohtaiseen käyttöön, eikä lahjan arvo ylitä 5 000 euroa. Lahjaveroa ei suoriteta myöskään siitä, mitä on annettu muun muassa jonkun kasvatusta, koulutusta tai elatusta varten siten, että lahjansaaja ei voi käyttää lahjoitettua määrää mihinkään muuhun tarkoitukseen. Lahjaveroa ei tarvitse maksaa muustakaan alle 5 000 euron arvoisesta lahjasta. Jos lahjansaaja on saanut samalta lahjanantajalta kolmen vuoden kuluessa useita lahjoja, joiden arvo yhdessä on vähintään 5 000 euroa, hänen tulee maksaa lahjaveroa.

Varainsiirtoveroa tulee suorittaa kiinteistön tai arvopaperin luovutuksesta. Luovutuksensaaja maksaa varainsiirtoveron oma-aloitteisesti. Varainsiirtoveroa ei ole tarpeen maksaa esimerkiksi lahjana tai perintönä saadusta omaisuudesta tai osakkeista, joita myydään arvopaperipörssissä. Varainsiirtoveroa ei tarvitse suorittaa silloin, kun veron määrä on alle 10 euroa. Varainsiirtoveron maksaminen tulee kyseeseen vain tapauksissa, joissa luovutus on tapahtunut vastiketta vastaan. Lahjaveroa on siis maksettava silloin, kun omaisuutta siirtyy toiselle ja lahjan arvo on vähintään 5 000 euroa. Varainsiirtoveroa taas tulee suorittaa kiinteistön ja arvopaperin luovutuksesta. Lahjaverosta ja varainsiirtoverosta sekä niihin liittyvistä asioista kannattaa keskustella tarkemmin lakimiehen kanssa. Lisätietoja aiheesta saat tarvittaessa alla olevasta lakipuhelimen numerosta.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]