Minilex - Lakipuhelin

Lieventämisperusteet ja kohtuullistamisperusteet alentavat tuomiota

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Tuomioistuin voi myös katsoa, että rikoksesta seuraavaa rangaistusta on aihetta lieventää. Tämä käy sillä perusteella, että tekijä on pyrkinyt myötävaikuttamaan rikoksen selvittämistä tai että tämä ja uhri ovat sopineet asian. Lieventämisen oikeuttaa myös se, että itse rikolliseen tekoon syyllistymiseen on ollut motiivina esimerkiksi äkkiarvaamaton houkutus tai voimakas myötätunto. Myös asianomistajan poikkeuksellinen myötävaikutus voi alentaa rikoksen tekijän tuomiota. Lieventämisperusteita ovat lisäksi tilanteet, joissa tekijä on tehnyt tekonsa painostuksen, uhan tai vastaavan alaisena. Myös esimerkiksi yritys, alaikäisyys, tai tekijän osuus vain avustajana alentavat mahdollisesti rangaistusta.

Rangaistusta mitattaessa pitää huomioida vielä seuraavat seikat. Nämä ovat nimeltään kohtuullistamisperusteita. Jos tekijälle on aiheutunut rikoksesta jo vahinkoa, tämä voi vaikuttaa rangaistukseen. Sama vaikutus voi olla tuomiosta johtuvilla muilla seurauksilla. Tekijän henkilökohtaiset olot, ikä ja terveys painavat myös vaakakupissa. Jos rikoksesta on kulunut pitkä aika, sekään seikka ei ainakaan ole rangaistusta nostava seikka. Näiden viimeksi mainittujen asianhaarojen huomioon ottaminen lieventävinä kuitenkin edellyttää, että vakiintunut rangaistuskäytäntö tulisi muuten tekijän kohdalla kohtuuttomaksi.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]