Minilex - Lakipuhelin

Ehdollinen tuomio ja matkustaminen

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Jokaisella on oikeus lähteä maasta. Tätä perusoikeutta voidaan rajoittaa vain lailla, ja rajoitusten tulee olla välttämättömiä oikeudenkäynnin tai rangaistuksen täytäntöönpanemiseksi taikka maanpuolustusvelvollisuuden täyttämisen turvaamiseksi. Jokainen voi lähteä mistä tahansa massta, mukaanlukien omasta kotimaastaan. Maasta poistumista voidaan rajoittaa vain laissa säädetyllä tavalla, silloin kun rajoitukset ovat välttämättömiä valtion turvallisuuden, yleisen järjestyksen, yleisen terveydenhoidon, moraalin tai muiden oikeuksien ja vapauksien vuoksi.

Henkilön oikeutta poistua maasta voidaan rajoitta vain, jos hänen todennäköisin syin epäillään syyllistyneen rikokseen, josta saattaa seurata vähintään vuoden vankeusrangaistus ja jota koskeva esitutkinta tai syyteharkinta on kesken taikka josta henkilö on syytteessä tai jonka johdosta henkilö on etsintäkuulutettu. Henkilön maasta poistumista voidaan rajoittaa myös silloin, jos hänet on tuomittu ehdottomaan vankeusrangaistukseen eikä hän ole rangaistusta suorittanut. Ehdollinen tuomio ei siis lähtökohtaisesti yksinään ole syy rajoittaa henkilön matkustamista. 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]