Minilex - Lakipuhelin

Laissa säädetty ehdollinen vankeus

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Yleisiä rangaistuslajeja ovat muun muassa sakko, ehdollinen vankeus ja ehdoton vankeus. Rikoslain 6 luvun 9 §:n mukaan määräaikainen, enintään kahden vuoden vankeusrangaistus voidaan määrätä ehdolliseksi, jollei rikoksen vakavuus, rikoksesta ilmenevä tekijän syyllisyys tai tekijän aikaisempi rikollisuus edellytä ehdottomaan vankeuteen tuomitsemista.

Ehdotonta vankeusrangaistusta ei kuitenkaan saa yllä mainitun pykälän mukaan tuomita alle 18-vuotiaana tehdystä rikoksesta, elleivät painavat syyt sitä vaadi.

Ehdollisen vankeuden lisäksi voidaan tuomita myös sakkoa. Jos ehdollinen vankeus on kahdeksan kuukautta tai sitä pidempi, voidaan ehdollisen vankeusrangaistuksen lisäksi tuomita myös vähintään 14 ja enintään 90 tuntia yhdyskuntapalvelua. Nämä voidaan tuomita ehdollisen vankeuden lisäksi, jos katsotaan että ehdollista vankeutta on yksinään pidettävä riittämättömänä rangaistuksena.

Mitä tarkoittaa ehdollinen vankeusrangaistus?

Ehdollinen vankeusrangaistus tarkoittaa sitä, että tuomiota ei istuta vankilassa. Tuomioistuin määrää rangaistuksen pituuden yhteydessä koeajan, joka on 1 – 3 vuotta. Jos koeaikana ei syyllisty rikoksiin joista voitaisiin tuomita vankeusrangaistus, ei vankilaan jouduta, ja näin ollen rangaistus raukeaa.

Jos kuitenkin tuomittu tekee koeajan aikana rikoksen, josta tuomittaisiin ehdoton vankeusrangaistus, voidaan sekä ehdollinen että ehdoton vankeusrangaistus yhdistää ja tuomita näistä yhteinen vankeusrangaistus. Vaikka ehdollinen vankeusrangaistus määrättäisiin täytäntöönpantavaksi vankilassa, ei ehdollisen vankeusrangaistuksen yhteydessä määrättyä oheissakkoa voi saada takaisin. Näin ollen tämä oheissakko on maksettava joka tapauksessa.

Mikäli ehdollinen vankeus herättää kysymyksiä, vastaa lakipuhelin mielellään tiedusteluihin aiheesta. 

» Suomen suurin lakipalvelu auttaa - Soita 0600 12 450 »


Vinkit

- Ehdollinen vankeus tarkoittaa käytännössä sitä, että tuomittu ei joudu vankilaan, vaan koeajalle. 

Varoitukset

- Oheissakko on maksettava, vaikka ehdollinen vankeusrangaistus määrättäisiin täytäntöönpantavaksi vankilassa.

 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]