Minilex - Lakipuhelin

Ehdollinen vankeus ja viisumi

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Ehdollisella vankeudella on tiettyjen maiden tapauksessa vaikutusta matkustamiseen. Ehdollisesta vankeudesta tulee merkintä rikosrekisteriin. Sellaisilta henkilöiltä, joilta löytyy rikosrekisteri, vaaditaan usein viisumia. 

Viisumi Yhdysvaltoihin

Ehdollinen vankeus on tuomio, joka vaikuttaa viisumivapaasti matkustamiseen. Yhdysvaltoihin saa matkustaa viisumivapausohjelmalla enintään 30 päiväksi. Tähän tulee matkaa aikovan hakea matkustuslupaa vähintään 72 tuntia ennen matkan alkua. Viisumivapausohjelmassa eli ESTA-luvassa matkustajan tulee täyttää kriteerit. Matkustuslupa saatetaan evätä rikosrekisterin tai pidättämisen seurauksena, vaikka pidättäminen ei olisikaan johtanut tuomioon rikoksesta. Jos henkilöllä siten on merkintä rikosrekisterissään ehdollisesta vankeustuomiosta, ei hän lähtökohtaisesti täytä matkustusluvan vaatimuksia. Myös armahdettu tai kumottu tuomio vaikuttaa matkustamiseen. Ehdolliseen vankeuteen tuomitun tulisi täten anoa matkustusluvan sijasta viisumia. Ilman viisumia matkustaminen johtaisi käännyttämiseen Yhdysvaltojen rajalla. 

Kuitenkaan niiltä matkustajilta, joilla on vähäisiä liikennerikkomuksia, jotka eivät ole johtaneet pidätykseen tai tuomioon, saavat matkustaa ilman viisumia, jos muut viisumivapausohjelman vaatimukset täyttyvät.

Yksityisellä henkilöllä on oikeus saada itseään koskeva ote rikosrekisteristään viisumia varten.

Varoitukset

  • Ilman viisumia ei voi matkustaa esimerkiksi Yhdysvaltoihin, kun taustalla on ehdollinen vankeus. 

 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]