Minilex - Lakipuhelin

Tuotevastuulaki ja ankara vastuu

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Tuotevastuulain mukaista vahingonkorvausta on suoritettava vahingosta, joka on johtunut siitä, ettei tuote ole ollut niin turvallinen kuin on ollut aihetta odottaa. Tuotevahingot ovat näin ollen joiltain osin puutteellisien tuotteiden ympäristölleen aiheuttamia vahinkoja. Lain mukaisia tuotteita ovat lähtökohtaisesti kaikki irtaimet esineet, eivät kuitenkaan toisen maalla olevat rakennukset. Vahinkoa kärsineen on näytettävä toteen vahinko, tuotteen puutteellinen turvallisuus sekä puutteellisen turvallisuuden ja vahingon välinen syy-yhteys.

Tuotevastuulaki asettaa vahingonkorvausvelvolliselle ankaran eli tämän tuottamuksesta riippumattoman vastuun tuotteen aiheuttamista vahingoista. Lain mukainen vahingonkorvausvelvollisuus on lähtökohtaisesti vahinkoa aiheuttaneen tuotteen valmistajalla tai tuottajalla. Tuotteen Euroopan talousalueelle liikkeelle laskettavaksi tuoneella on ankara maahantuojavastuu Euroopan talousalueen ulkopuolta tulleiden tuotteiden osalta. Vahingonkorvausvaatimus voidaan kohdistaa myös siihen, joka on markkinoinut vahinkoa aiheuttanutta tuotetta omanaan. Muille jakeluketjussa oleville elinkeinonharjoittajille voi syntyä toissijainen korvausvastuu, mikäli tuotteesta ei käy ilmi sen valmistajaa taikka maahantuojaa. Jokainen tuotteen liikkeelle laskenut vastaa tällöin toissijaisen korvausvastuun perusteella vahingosta samoin kuin valmistaja​, jollei hän korvausvaatimuksen tai ilmoituspyynnön saatuaan kohtuullisessa ajassa ilmoita vahinkoa kärsineelle vahingosta vastuussa olevaa tahoa tai sitä, joka on tarjonnut hänelle tuotetta kaupaksi. 

 

Korvausvelvollisuutta ei ole, jos se, jolta vaaditaan korvausta, näyttää, että hän ei ole laskenut tuotetta liikkeelle elinkeinotoiminnassa tai tuotteen puutteellinen turvallisuus on seurausta siitä, että tuotteen on oltava viranomaisen antamien pakottavien määräysten mukainen. Korvausvelvollisuutta ei myöskään ole, jos se, jolta vaaditaan korvausta, saattaa todennäköiseksi, ettei tuotteen turvallisuudessa ollut vahingon aiheuttanutta puutetta silloin, kun hän laski sen liikkeelle.

 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]