Tuotevastuulain mukaista vahingonkorvausta on suoritettava vahingosta, joka on johtunut siitä, ettei tuote ole ollut niin turvallinen kuin on ollut aihetta olettaa. Tuotevastuulain mukainen vahingonkorvausvastuu on niin kutsuttua ankaraa vastuuta. Ankara vastuu tarkoittaa tuottamuksesta riippumatonta vastuuta, eli velvollisuus vastata vahingosta ei riipu siitä, oliko yritys toiminut huolimattomasti vai ei tai oliko yritys laiminlyönyt huolellisuusvelvollisuutensa. Näin ollen korvausvastuun syntymiseen riittää syy-yhteys vahingon ja sen aiheuttaneen tuotteen välillä.
Vahingonkorvausvastuusta vapautumiselle tuotevahingoissa on säädetty erikseen perusteet. Ensinnäkin, vahingonkorvausvelvollinen voi vapautua korvausvelvollisuudesta, jos hän näyttää, ettei hän ole laskenut tuotetta liikkeelle elinkeinotoiminnassa. Tuotevastuulaki koskee elinkeinoharjoittajan vastuutta yksityiselle henkilölle. Toisena vapautumisperusteena on, että tuotteen puutteellinen turvallisuus on seurausta siitä, että tuotteen on oltava viranomaisen antamien pakottavien määräysten mukainen. Vapautumisperusteena tuotevastuulaissa myös on, että korvausvelvollinen saattaa todennäköiseksi, ettei tuotteen turvallisuudessa ollut vahingon aiheuttanutta puutetta, kun hän laski sen liikkeelle. Jos kyseessä on osatuote, osatuotteen valmistanut taikka tuottanut ei ole vahingonkorvausvelvollinen, mikäli hän näyttää, että puutteellinen turvallisuus johtuu sen tuotteen suunnittelusta, johon heidän osatuote on liitetty tai tuotteen tilanneen valmistajan antamista ohjeista.
Minilexin lakipuhelin on niitä harvoja palveluita, joita suosittelen ystävilleni.
Mies, Länsi-Suomi
Lakimiehet ovat avuliaita ja löytävät ratkaisuja vaikeilta tuntuviin asioihin.
Nainen, Etelä-Suomi
Suomen paras lakipuhelin! Kiitos tästä palvelusta.
Nainen, Itä-Suomi
Tuotevastuulaista löydät täydentävää tietoa Minilexin muista artikkeleista. Suositeltavaa on myös kääntyä lakimiehen puoleen.