Hain syksyllä erään yhdistyksen jäsenyyttä. Sain vastauksen, jossa todettiin " ... yhdistyksessä on jo pitkään ollut periaatteena ettei työntekijöitä oteta jäseniksi eikä heidän perheenjäseniään."
Kysymyksessä on toiminnaltaan laaja yhdistys, jolla on yli 50 palkattua työntekijää.
Sittemmin on selvinnyt, että yhdistyksen hallitus on vuosia sitten tehnyt kyseisen päätöksen.
Yhdistyksen voimassaolevissa säännöissä jäseneksi hyväksymisestä ei ole kyseistä rajoitusta.
Säännöissä todetaan " Yhdistyksen jäseniksi hyväksyy hallitus henkilön tai oikeustoimikelpoisen yhteisön, joka kannattaa yhdistyksen tarkoitusta ja toimii sen toteuttamiseksi."
Voiko hallitus tällä tavalla rajoittaa jäseneksi hyväksymistä kun rajoitusta ei ole voimassaolevissa säännöissä vai ylittääkö se toimivaltansa ?


1 vastaus


Minilex

Soita lakimiehelle - 0600 12 450

Hei

Yhdistyslain mukaan sen, joka tahtoo liittyä yhdistyksen jäseneksi, on ilmoitettava aikomuksestaan yhdistykselle. Jäseneksi hyväksymisestä päättää hallitus, jollei säännöissä ole toisin määrätty.

Jäseneksi ottamisen tulee perustua yhdistyksen sääntöihin, joissa on määrätty jäsenyyden ehdot. Hallitus voi kuitenkin käyttää omaa harkintaansa ja näin ollen kaikkia sääntöjen ehdot täyttäviä ei tarvitse välttämättä hyväksyä yhdistyksen jäseneksi.

Huomaathan, että lainsäädäntö on saattanut joiltain osin muuttua.
Varmista asiasi lakipuhelimesta, soita
0600 12 450.

Aiheeseen liittyvät kysymykset