Meillä on maa/metsätalousyritys, joka on tmi:nä. Ja netistä löytyi että että yrittäjiksi katsotaan yrityksen perustaja, hänen puoliso ja samassa taloudessa asuvaa yrittäjän tai puolison lasta. Minä asun tilalla ja teen metsätöitä ja peltotöitä palkatta mitä opiskelujen yhteydessä kerkeää. Vanhemmat ovat eroamassa, joten eikös isäni puolisolle eli minun äidille kuulu sillä perusteella 1/3 tilasta.

1 vastaus


Minilex

Soita lakimiehelle - 0600 12 450

Hei ja kiitos viestistäsi. Jos puolisoilla ei ole avioehtoa, osituksessa heidän omaisuuksiensa yhteenlaskettu säästö jaetaan pääsäännön mukaan puoliksi. Omaisuuden säästö lasketaan vähentämällä kummankin puolison kohdalla erikseen tehtävässä laskelmassa omaisuuden arvosta velat. Se puolisoista, jonka omaisuuden säästö on suurempi, maksaa tasinkona vähemmän omistavalle puuttuvan osuuden.

Avioliiton aikana kumpikin puolisoista omistaa oman omaisuutensa. Erokaan ei vaikuta omistussuhteisiin ja tasinkoa maksamaan joutuva saa aina maksaa tasingon rahana. Tasinkoa saava ei voikaan vaatia tiettyä toisen omistavaa omaisuutta tasingoksi, jos tasingon antaja ei halua sitä tasinkona antaa.

Yrittäjän määritelmällä voi olla vaikutusta verotuksessa tai esimerkiksi työttömyyskorvauksen saamisessa. Se ei kuitenkaan yksinään anna omistusoikeutta tilaan. Myöskään vastikkeeton työnteko ei anna omistusoikeutta, jos näin ei nimenomaisesti ole sovittu. Se miten omaisuus tulee jaettavaksi, ratkeaa lopulta osituksessa. Vaikutusta voi olla esimerkiksi omistussuhteilla ja sillä, mitä vanhempasi lopulta jaosta sopivat.

Huomaathan, että lainsäädäntö on saattanut joiltain osin muuttua.
Varmista asiasi lakipuhelimesta, soita
0600 12 450.

Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


Aiheeseen liittyvät kysymykset

 

» Edullisempaa lakipalvelua - jätä yhteydenottopyyntö »